Kissojen keskinäiset välit

[sulopulla]

Kainaloisen aloittama aihe (kissojen väliset suhteet sekä erilaisista suhteista mahdollisesti aiheutuva käyttäytyminen jne, puhumattakaan välien parantamisesta, mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan.. ) on mielenkiintoinen mutta tästä ”vastineesta” rupesi tulemaan niin laaja että joudun referoimaan ja taas ilmaisu kärsii!
Mitä tuohon Vilman hutipissailuun tulee niin sanoisin että toimisin itsekin täysin samalla tavoin kuin Kainaloinen eli toimittaisin näytteen jälleen tutkittavaksi. Tähän syy on se että vaikka suurempia terveysongelmia ei ole omilla kissoilla ollut, aiemmassa elämässä useita vuosia hevosharrastuksen parissa vietettyäni lopputulema oli vain ja ainoastaan se että kärjistäen melkein kaikenlaisten mahdollisten "käytösongelmien" takana oli jokin sairaus tai vamma joka omistaja-pololta on jäänyt huomaamatta. Mitä tuo loppu sitten piti sisällään oli sekin pääasiassa jotain omistajan tietotaitoon perustuvaa eli vääränlaiseen ruokintaan/hoitoon tms. asioihin liittyvää (lukijat tässä ymmärtävät että toki hevosten käytösongelmista saattaa aiheutua hieman merkittävämpää haittaa vaikkapa ratsastajalle kuin kissojen käytöshäiriöistä kissanomistajalle).
Ja tässä en nyt todellakaan Kainaloista enkä ketään muutakaan kissan-, koiran-tai hevosenomistajaa paheksu vaan mietin ainoastaan miten suoraan tätä kokemusperäistä tietoa voisi kissamaailmassa soveltaa..Jo lähtökohtakin on jokatapauksessa eri eli se että kissa ei ole koskaan ollutkaan laumaeläin vaan yksinäinen saalistaja. Tosin tätä seikkaa on melkein vaikea käsittää kun katsoo pullakolmikkoa joka parhaillaankin lepäilee yhdessä läjässä sohvalla toisiaan sukien ja hetken päästä saattaisi lähteä suorittamaan vaikkapa yhteistä jääkaapintyhjennys-operaatioita Me kissanpalvelijat kai kuitenkin useimmiten oletamme että vähintäänkin kaikkien kastroitujen kissojen tulisi jotenkuten tulla toimeen keskenään. Kissat ovat ilmeisen fiksuja ja sopeutuvaisia eläimiä ja useimmitenhan jopa eri-ikäisetkin yksilöt tulevat loistavasti toimeen keskenään. Mummi tuossa edellä totesikin että eriluonteisia yksilöitä löytyy hänenkin hoteistaan ja esim. tuon Neidin ylisosiaalista luonnetta ja yhteiskunnallista merkitystä ei voi kuin hämmästellä. Ei kai se ole ihmekään että myös Pepin ja Sepon kaltaisia ”ylienergisiä säheltäjiä” sitten löytyy?
Lähtökohtahan kissaharrastajilla useimmiten lienee ollut juuri se että ensin taloon on tullut yksi kissa, jonkin ajan kuluttua toinen, mahdollisesti kolmas jne..Itse olen jännittänyt joka kerta miten tulokkaaseen suhtaudutaan tai alkaako tulokas mahdollisesti itse pomottamaan muita Pullalan asukit ovat kuitenkin (tervetuliaisjärkytyksistä toivuttuaan) aina olleet ystäviä keskenään sekä kotona että kyläreissuilla. Hetkellisesti konseptit ovat saattaneet mennä sekaisin jonkin ryhmän ulkopuolisen kissan vierailtua talossa (kerran taisi itse Meu käydä hieman koettelemassa Pepin hermosyiden pituutta ). Mutta voiko tästä periaatteessa kuitenkaan vetää minkäänlaisia mainittavia päätelmiä pullalan kissojen keskinäisistä suhteista? Se on selvä että koskaan ei olla "järkytytty" mistään häiriökäyttäytymisen asteelle ts. merkkailemaan tms..Myöskään ko käytökseen johtavia terveysongelmia ei siis ilmeisesti ole ollut. Omaan silmään näyttäisi että ehkä Peppi on jonkinlainen "laumanjohtaja". Kuitenkin kun kissojen leikkejä seuraa huomaa että koko kolmikko leikkii säännöllisesti keskenään eli kaikki leikkivät kaikkien kanssa eikä kukaan kurmota yksisuuntaisesti ketään. Lisäksi varsinkin pulla-huushollin ulkopuolisin silmin katsottuna etenkin Lilli (joukon esikoinen ja maatiainen) vaikuttaa porukan rauhallisimmalta ("ulkopuoliselta tarkkailijalta") vaan kukapa se haastaakaan usein juuri Peppiä mielettömään ralliin ja kurmotukseen? Kyllä, Lilli! Olenkin usein pohdiskellut kestäisikö Pullalan neliöt vielä neljännen kissan liittymisen joukon jatkoksi vai alkaisiko sopeutumisongelmia ilmetä?
Tunnistan todellakin Sepon ja Pepin luonteenpiirteissä monia yhtäläisyyksiä! Myös Pepin "huomionhaku" on toisinaan moninkertaista verrattuna Lilliin ja Nekkuun. Pepille vaan riittää pääasiassa syliin pääsy, olkapäällä roikkuminen tai erilainen leikitys! Kuulostaa hurjalta että kissan luonteenpiirteitä (jos näin voi sanoa) alettaisiin lääkkeillä rauhoittamaan? Kyllä itse etsisin ratkaisua ainakin arkieloon ensisijaisesti ihan jostain muualta. Jospa Sepottaja tarttisi sittenkin nimenomaa niitä älypelejä? Kyllähän Peppikin ”omii” lähestulkoon aina esim. huiska- tai paperitolloleikit ensiksi itselleen, ja vasta kun Peppi on niin läkähdyksissään ettei enää jaksa huiskan perässä sännätä aloittavat Nekku ja Lilli mitä ilmeisemmin jonkinlaisessa yhteisymmärryksessä oman huiskajahdin. Mutta hyvin usein leikit päättyvät myös yhteiseen painiin jonka päätteeksi koko kolmikko kellahtaa nokosille.
Pullalan kissojen kohdalla ei ole varsinaisesti kokemusta myöskään hiekkalaatikko-ongelmista, paitsi mitä nyt silloin tällöin joku pissaa ne viimeiset tipat yli laidan (hiekka-astia on suht matala-reunainen ja avoin) En ole kuitenkaan tätä vielä lukenut haittakäytökseksi. Mutta eihän tuostakaan olisi otollisissa olosuhteissa kuin pieni hyppäys jatkuvaan ongelmaan joka voisi saada alkunsa vaikkapa uudenvuoden rakettien paukkeesta tai rakennustyömaan metelistä ja pelästymisestä johtuen? Tätä voisi jokin muu stressitekijä sitten ruokkia ja kierre olisi syntynyt. Ot: Mitenköhän paljon hiekan laatu/haju/koostumus loppupeleissä vaikuttaa laatikolla asioimiseen? Omakohtaista kokemusta on siitä että laatikon puhdistamistiheydellä ainakin on tekemistä kissojen siellä asioimisen kanssa.. (Tämän seikan myös voisi kuvitella vähintäänkin korostuvan erilaisten laatikollakäynti-ongelmien yhteydessä..)
Tosiaan mielenkiintoinen aihe tämä ja toivottavasti ketjuun saadaan runsaasti kirjoituksia! Tästä päästäisiin helposti käsiksi keskusteluun ja kokemuksiin myös monista muihin kissojen käyttäytymiseen liittyvistä teemoista. Täytynee avata jossain vaiheessa, etenkin erilaisten asioiden oppimisesta ja ”ongelmakäyttäytymisen” poisoppimisesta kiinnostaisi kuulla.

[Orja]

Ihan pari pointtia: psykosomaattisuus voi mennä myös toisin päin, eli psyykkiset oireet voi aiheuttaa kroonisia fyysisiä oireita. Kummasta sitten on kyse Vilman tapauksessa, ei ole aavistustakaan. Mutta yksi hypoteesi voisi olla että toistuvat virtsikset johtuisivat stressistä tms.

Kissojen mielialalääkkeistä en tiedä juurikaan, ihmisten kylläkin. Perusajatus niissä lienee kuitenkin sama: hoidetaan aivojen kemiallista tms. epätasapainotilaa. Idis on siis auttaa olento normaalitilaan, ihan kuin ab:llä tai muilla tutummilla lääkkeilläkin. Ihmisilläkin oikean lääkkeen löytäminen on usein vaikeaa, kissoilla varmaan vielä vaikeampaa. Sivuvaikutuksia voi tulla. Pointtini kuitenkin on, että minusta niihin ei kannata suhtautua älyttömän kielteisesti. Niiden tarkoitus ei ole muuttaa luonnetta! Eivät tietenkään ole eka eikä tokakaan vaihtoehto, mutta jos diagnoosi osoittaa selvästi pääkopan ongelmiin, niin kannattaa kokeilla. Jos eivät toimi ja aiheuttavat sivuvaikutuksia, niin kuuri on helppo lopettaa.

[kainaloinen]

Samaa mieltä Orjan kanssa tuosta lääkitsemisestä että ihan mustavalkoisesti en siihen suhtautuisi kuitenkaan. Diapamit kuulostavat kuitenkin hurjalta - onhan olemassa esimerkiksi sellaisiakin valmisteita kuten Clomicalm ja Triptyl. Ja jos oikeasti ei muu auta, kaikki on kokeiltu homeopatiasta lähtien, niin sitten näkisin että on syytä kokeilla myös jonkinlaista mielialalääkitystä.

Sulopulla ehdotti älypelejä myös Sepottimelle - hyvä idea. Voisi kokeilla sitäkin uudelleen nyt kun herralla on vähän enemmän ikääkin, mutta ainakaan aiemmin älypelit eivät ole vähempää voineet kiinnostaa. Kuvaavaa on, että kun aiemmin ollaan leikitty, niin Vilma on innoissaan metsästänyt raksuja ja tajunnut homman pointin, mutta Seppo on jaksanut korkeintaan muutaman hetken katsoa vierestä, alkanut sitten huutaa kuin syötävä ja mennyt hajottamaan jotain.

Ja kuten mummi ehdotti, niin täytyy tosiaan nyt seuraavaksi kokeilla tuota väsytystaktiikka Seppoon. Toisinaan olenkin vienyt sitä esimerkiksi valjastelemaan jotta se saisi purkaa energiaansa kun oikein tekee mieli sählätä, mutta toistaiseksi lopputulos on ollut ihan se ja sama eli kun ollaan tultu sisälle sama vanha peli on jatkunut. Mutta kuten tuossa jo yllä totesinkin, niin ei kun yrittämään uudestaan - voihan olla että ikäkin on tuonut mukanaan edes murusen järkeä Sepukankin päähän.

Tässä ei näemmä auta kuin kokeilla kaikkia erilaisia variaatioita, että jospa joku niistä toimisi.

[Orja]

Ehkä naksuttelu sopisi Sepolle? Sitä voi varioida kissan tarpeiden mukaan.

Lääkkeistä vielä: Diapamin ehdottaminen hämmästyttää muakin, ei kai sitä edes varsinaiseksi mielialalääkkeeksi luokitellakaan ainakaan ihmisillä.

[Henke]

Minullakin tuli mieleen heti, että voisitko harkita Sepon kanssa naksutinkoulutusta? Herralla kun tuntuu olevan motivaatio kohdallaan ruoan eteen työskentelyyn, niin energiaa voisi hyvinkin purkaa erilaisiin temppuihin, joista saisi sitten sen kauan kaivatun ruokapalkkion. Samalla kissalla tulisi aktivoitua myös aivotoimintaa, ja tietysti jos temppuna on esimerkiksi "hae hiiri toiselta puolelta huonetta" niin myös ihan fyysistä rasitusta kunnon ylläpitoon.

Meillä molemmat kissat naksuttelevat (palkkanaan nappulat tai pienenpienet keitetyt lihanpalat) ja silloin tällöin korvaan kokonaisen aterian intensiivisellä treenisessiolla ja sen nameilla. Kisut ovat aivan hulluna naksuttimeen ja ovat toisilleen kovasti kateellisia aina kun ei ole oma vuoro.

"Kato mamma, mäkin osaan istua ja antaa tassua.
Noh? Mullekin sitä namia. Mäkin osaan. Mäkin. MÄÄÄÄYHkin."

Ps. voisiko sulopulla muokata kappaleet tekstiinsä niin ei Henke-poloisella vilise rivit silmissä

[NalaPala]

Pakko tuohon Sepon väsyttämiseen kommentoida: Meillä Nalaa yritetään myös välillä väsyttää esim valjaslenkillä. Hassusti käy niin, että tunnin ulkoilun ja intoilun jälkeen palvelija luulee tuovansa kotiin väsyneen ja onnellisen täplikkään. Kuinka ollakkaan ulkoilu onkin antanut vain lisäenergiaa ja riehunta jatkuu kotona tuttuun tapaan ja yleensä se vielä kohdistuu nukkuvaan maatuskaan

Ja naksuttelu ei ainakaan meidän ruuanhimoisella auta, koska keskittymiskyky on olematon. Toivon kuitenkin ,että iän kerttyessä saisimme tähänkin parannusta!

Kiva että saatiin vilkasta keskustelua aikaan. Virtsavaivat ovat siitä inhottavia, että meilläkin Simba on tutkittu miljoona kertaa nenästä hännäntyveen ja vaihdettu lääkäriäkin pariin kertaan. Silti syytä vaivoihin ei löydy. Kissalla vain on rakenteellisesti pieni rakko ja tämä yhdistettynä stressaavaan luonteeseen saa aikaan sen, että pissaa pidätetään, jonka jälkeen sen ominaispaino (?) nousee ja väkevämpi pissa taas ärsyttää rakkoa. Tästä noidankehästä päästään yleensä vesihoidolla pois, mutta se voi uusiutua taas muutaman kuukauden - puolen vuoden päästä pienestäkin syystä. Kiteitä ei ole löytynyt ikinä ja ph:kin on ollut vain kerran vinksallaan.

Olen tässä Simban kanssa kohta 3 vuotta eläneenä oppinut, että kissojen elämä pyörii kovin pienen ympyrän sisällä ja niille pienen pienikin muutos voi tuntua todella suurelta. Esim kun meillä on toinen palvelijoista yhden yön pois kotoa, niin tämä on Simban mielestä maailmanloppu. Toisaalta nyt "siskon" tultua asiat ovat paremmin, ja voimme jopa välillä käydä lomamatkoilla hoitajan tullessa kotiin.

Toisaalta on ihanaa, että bengalimme on niin täyspäinen. Kaikki uudet asiat otetaan innolla vastaan ja pienistä muutoksista ollaan vain innoissaan. Nala on saanut minut taas muistamaan, miksi olenkaan niin täydellisen kissaihminen

[ameise]

Kertokaapas te joilla on useampi kissa (bengali), mielenkiinnosta kysyn, kuinka kissanne ovat ottaneet uudet tulokkaat vastaan? Kuinka kauan suhinaa ja murinaa kesti? Minkä ikäinen ensimmäinen kissa on ollut kun toinen on tullut taloon, oliko uusi tulokas aikuinen vai pentu, jne? Tietenkin tosi tapauskohtaista, mutta olis kiva saada jonkinlainen yhteenveto tästäkin

[Luru]

Luru on suhtautunut ihan hyvin perheenlisäykseen Ensimmäinen kaveri meille tuli, kun Luru oli n.1,5v. Kyseessä oli toinen suunnilleen samanikäinen tyttökissa (maatiainen). Sähinää kesti muutaman tunnin, illalla kovasti seurailivat toistensa puuhia ja seuraavana aamuna olivat jo ihan väleissä! Pari päivää siinä ehkä meni, että nukkuivat yhdessä ja pesivät toisiaan.

Toisen kerran perheenlisäystä tuli, kun Luru oli n.2,5v. Tällä kertaa perheeseemme muutti 3kk vanha maatiaiskolli. Sillon tutustumisessa kesti vähän pidempään, ja pentu oli aluksi maailman kauhein ja pelottavin asia Alle viikko siinä kuitenkin meni, että olivat jo leikkiväleissä ja nukkuivat yhdessä. Nykyään ovat ihan erottamattomat!

Hyviä kokemuksia siis bengalin sopeutumisesta uusiin kissakavereihin!