Bengalipennun äänekäs hengitys?

Puhetta bengalien terveydestä, ruokinnasta ja hoidosta.

Moderators: huiskamestari, Mäykynen, kainaloinen

Post Reply
Purnauskis
Bengalivaavi
Posts: 1
Joined: 21.12.2014 21:31

Bengalipennun äänekäs hengitys?

Post by Purnauskis »

Olen tuore 20-viikkoisen poikabengalin omistaja. Onko kenelläkään kokemusta kuuluvasta tuhinasta bengalinsa hengitysäänissä? Luin jonkin verran englanninkielisiltä foorumeilta juttua, että tämä saattaisi olla rodulle tyypillistä. Silti huolestuttaa, ettei kyseessä ole mikään sairaus.

Tuhina ei tunnu haittaavan pentua mitenkään, se on virkeä ja sillä on hyvä ruokahalu. Ääni on kuulunut sen koko ajan, kun pentu on meillä ollut. Tuhina kuuluu enemmän sisäänhengityksessä, mutta pieni vinkuna myös uloshengityksessä. Ääni tuntuu kuuluvan puhtaasti sierainten kohdalta.

Hengästyminen rajun ja pitkän leikkimisen jälkeen ei mitenkään pahenna oiretta, vaan hengitys kuulostaa ihan samalta - pentu ei oikeastaan malttaisi ollenkaan pysähtyä lepäämään vaan jatkaisi juoksemista ja hyppimistä varmaan ikuisesti.

Ajattelin kysyä hengityksestä samalla, kun vien sen leikattavaksi puolivuotiaana, jos sen voinnissa ei tapahdu muutoksia. Vai olenko turhaan huolestunut, kun pentu kerran näyttää kaikin puolin terveeltä?
Mummi
Täpläguru
Posts: 1049
Joined: 21.07.2008 14:46

Re: Bengalipennun äänekäs hengitys?

Post by Mummi »

Hei
"Uunituoreen " pennun emäntänä voin vain todeta, että moista tuhinaa ei täällä kuulu. No kissatkin ovat toki yksilöitä tässäkin suhteessa. Mutta jos tuhina häiritsee eikä lakkaa, kannattaa kysyä asiasta eläinlääkäriltä kun pentua siellä käyttää. Ja olethan kysynyt myös pentusi kasvattajalta asiasta? Ts onko kasvattaja huomannut hengotyksessä mitänä poikkeavaa ääntä ja onko pentueen muut pennut tuhisseet samalla tavalla
Mutta jos oire ei pahene rajuissakaan bengaliralleissa ja tuhina ei sitä haittaa, en olisi kovin huolestunut.

Yksi seikka tuli vielä mieleen: onko pennun nenänpää kuiva /rohtunut? Monella bengalilla keskuslämmitteisen asunnon kuiva ilma kuivattaa nenänpään ja tuhina voi johtua rohtuneesta nenänpäästä. Kuivuneen nenänpään hoitoon auttaa esim bee-voide (ko mehiläisvoidetta saa esim luontaistuotekaupoista, se on aika tankeaa ja sitä pitää lämmittää sormissa notkeammaksi jotta sen saa nenänpäähän mutta se pysyy siinä kauemmin vaikka pentu nenänpäätään nuolisikin)
Jos haluat talon parhaalle paikalle: siirrä kissaa :-)
Post Reply