Page 1 of 4

Timantti <3 Liekki

Posted: 05.11.2010 23:57
by nekuliini
Pentuja odotettavissa yhdistelmästä ArcatiaUK Ice Diamond (Timantti) & GIC FIN*Kattiklaanin Cross Fire Man (Liekki). Niin siinä sitten kävi, että tärppäsi, vaikka aluksi luulin, että ei tärpännytkään.

Timantti astutettiin syys-lokakuun vaihteessa ja reilun viikon päästä taas kiimassa. Ajattelin, ettei se voi olla tiine, mutten tietenkään päästänyt Liekkiä uudestaan astumaan. Nyt sitten keskiviikkona ruvettiin katsomaan, että masu on aikasta iso ja tyttöhän syö jumalattomasti.

Soitin sitten lekuriajan ja tänään, kun täyteen astutuksesta tulee tasan 5.viikkoa, kävimme ultrassa ja pentujahan siellä näkyi kunnaneläinlääkärin ikiaikaisella laitteellakin vähintään 4-5 lekurin arvion mukaan. Laskettu aika olisi sitten itsenäisyyspäivän tienoilla tai hieman ennen eli 5.12.2010.

Tuleva mamma voi oikein mainiosti ja tuleva isukki jatkaa kollin vinkeitään entiseen tahtiinsa. Melli-mummo taas riehuu entiseen tahtiinsa.

Kiinnostavan yhdistelmästä tekee monikin asia, mutta kaikki pennut tulevat olemaan lumiMARMOREITA. Koska kyse on kahden tonkineesinaamiomarmorin yhdistelmästä, ovat kaikki kolme lumivärejä mahdollisia: himalaja-, tonkineesi- ja burmanaamiot. Toivon kovasti tämän tiineyden ja synnytyksen sujuvan ongelmitta. Sen verran karikoita on ollut matkan varrella.

Tässä meidän tuleva mamma:
Image

Image

Ja Liekki-iskä:
Image

Image

Ja kuten huomannette Liekistä ei ole loppuvuoden aikana tulossa vain isä vaan myös isoisä, sillä hänen Kuura-tyttärensä on tiine niinikään. :*

Re: Timantti <3 Liekki

Posted: 06.11.2010 07:27
by tuitui
Ovathan he niin komea pari! :*

Re: Timantti <3 Liekki

Posted: 06.11.2010 10:46
by Ässä
Oii, ompa tosiaan nätti pari :* ! Onnea odotukseen!

Re: Timantti <3 Liekki

Posted: 06.11.2010 17:48
by nekuliini
Tuleva mamma on esitellyt tänään mahaansa varsin kiitettävästi.
Image

Tuleva isä tyytyi taas kyseenalaisesti "parhaan" puolensa esittelyyn, vaikkakin kuva palleroilla toki on osansa Timantin tämän hetkisen siunatun tilan kanssa.
Image

Perhe ruokaili tänään yhdessä. Kuvassa Melli-mummo, Liekki ja Timantti.
Image

Re: Timantti <3 Liekki

Posted: 06.11.2010 22:24
by Orja
Onnea Timantille ja Liekki-iskälle!

Re: Timantti <3 Liekki

Posted: 16.11.2010 18:58
by Keiki
No voih! Tuli taas käytyä väärään aikaan täällä.. alkaa nimittäin pentukuume nostaa päätään, kun tällaisen parin näkee :* Onnea myös täältä odotukseen!

Re: Timantti <3 Liekki

Posted: 19.11.2010 16:46
by nekuliini
Täällä kasvatellaan vielä pari viikkoa mahaa. Timantti näyttää ihan potkupallon nielaisseelta.

Image

Re: Timantti <3 Liekki

Posted: 19.11.2010 21:22
by kapatrik
O-ou! Melkoista pyryä luvassa Pohjois-Pohjanmaalle!

Re: Timantti <3 Liekki

Posted: 08.12.2010 17:36
by nekuliini
5.12.2010 syntyi Timantille ja Liekille 4 suloista lumimarmoriPOIKAA. Kaikki ovat ihan terveitä ainakin toistaiseksi, vaikka ihan kommelluksitta ei tämänkään synnytyksen kanssa mennyt. Kun ensimmäinen tuli hankalassa asennossa perätilassa ja selällään. Piti lopulta puoliväkisten repiä ulos ja elvyttää. Muut kolme poikaa tulivatkin sitten paljon helpommin.

Melli-mummo ja poika nro. 1
Image

Poika nro 2.
Image

poika nro 3.
Image

Poika nro 4.
Image

Re: Timantti <3 Liekki

Posted: 08.12.2010 18:00
by wildtouch
Onnittelut. Ihania nyyttejä :* :*