Tarvitseeko bengali kissakaverin?

[nella]

Meillä on 1-vuotias benkkuneiti ja nyt mietitään tarviskos olla toinenkin. Nyt viime aikoina olen ollut havaitsevani pientä tylsistymistä. Ihan samanlainen vilkas riiviö se osaa olla ja samat leikit ja huvitukset edelleenkin kelpaa. Nyt ihmisseuraan vaan hakeudutaan enemmän. Bengalivarjo seuraa aina kun vaihtaa huonetta. Välillä taas mikään ei kelpaa ja mökötetään ja tuijotetaan nurkkaan. Ulkoilua on näiden kosteiden säiden vuoksi jouduttu kyllä vähentämään. Mutta toisaalta ikkunalla on hyvät lintutarkkailupaikat edelleen. Myöskään päivittäinen aika jolloin kissa on yksin kotona ei ole kasvanut.

Mikä vikana? Erilaisia leikkejä? Onko tämä ihan normaalia isoksi kasvamista vai pitäisikö olla huolissaan?

[Orja]

Minusta tuo on ihan normaalia. Kaikki kissat, ml. bengali, hiukan hiljentää vauhtia kun aikuiseksi tulee (paitsi Seppo ).

[ajapi]

Minusta lähes kissa kuin kissa, mutta etenkin bengali, tarvitsee kissakaverin. Huomasin ensimmäisestä kissastani (maatiainen) juuri yleisen tylsistymisen kasvusta ja innostuksen hiipumisesta sen, että kaverin hankinta oli edessä. Ensimmäisestä tulikin kuin eri kissa, kun se vihdoin tottui kaverin läsnäoloon. Mitä vanhempi ja pidempään ainoana kissana elänyt kissa, sen vaikeampaa kaveriin tottuminen tuntuu olevan, joten senkin puolesta alkaisin sinuna katsella kissakaveria.

Minulla taitaa olla bengali, joka on virittynyt ainaiselle hyperasennolle, eikä sen menossa ei ole näkynyt minkäänlaisia hiipumisen tai aikuistumisen merkkejä. Ikää on 1v3kk. Mutta sillä onkin kolme kaveria viihdyttämässä.

[NalaPala]

Kyllä mäkin sanoisin, että aktiivinen ja nuori kissa tarvitsee kaverikseen toisen kissan. Meillä on nyt kohta vuoden täyttävä bengali tyttö, jonka kaverina on pian 3 vuotias maatiainen. Niistä tuli kavereita lähes heti ja vaikka maatiainen ei ihan aina pysy benkun vauhdissa, niin kaikkensa se ainakin yrittää Ja me palvelijat sitten korvataan se extra-vaihde, joka erottaa benkun maatiaisesta.

Ja sama juttu kuin ajapilla, eli meilläkään ei vielä vuoden ikäisessä näy mitään rauhoittumisen merkkejä, toisaalta olen siitä vain iloinen! Mä tykkään hyperaktiivisista kissoista. Ja sentäs syliintulo ja ihmisen läheisyys ovat pikku hiljaa pienissä erissä alkaneet maistua Niinkuin on ennenkin ollut puhetta, niin nuo riiwiöt osaavat aina vaihtaa vaihteelta vaihteelle, juuri kun palvelijan pinna alkaa kiristyä..

Pakko muuten vielä kysyä, että mistä teidän tyttö on kotoisin? Ikä täsmäisi meidän Nalan kanssa

[kainaloinen]

Mä taas sanoisin että riippuu bengalista. Meidän Vilma olis varmasti tullut omillaankin vallan mainiosti toimeen, sen verran se on leimautunut ihmiseen. Seppo taasen riehuu ihan omiaan eikä siihenkään kauheasti kaverit auta. Toisaalta taas Seppo ja Kieppi ovat parivaljakko joka nukkuu yhdessä ja viihtyy kylki kyljessä; Vilma on omissa oloissaan viihtyvää sorttia.

Ja kyllä minustakin se pahin pentuvaihe laantuu ja huomaa kun kissa alkaa aikuistua. Vauhti ei välttämättä hidastu ja sekopäisinä nuo nyt pysyy varmaan aina, mutta sellaiset ihme kouhotukset ehkä jää vähän vähemmälle. [Tällä hetkellä toivon että Kiepin varvas- ja pyykkipoikafetissit vielä jossain vaiheessa helpottavat ] Vilman erikoisuutena oli mm. kiivetä mua pitkin joka paikkaan, mutta luojan kiitos se ei tee sitä enää!