Miau!
Tuskainen odotus on vihdoin päättynyt. Viime lauantaina meille laskeutui Nokialta bengalihaikara joka toi kaksi ihanaa tyttöä meidän kotiin: Alfajiri Mme Plantierin, eli Ässän ja Alfajiri Rigelin eli Ritun . Tytöt ovat sukulaisia keskenään. Ritu on Ässän täti, eli Ässän äidin sisko.
Ässä on ihan lapsukainen vielä, 15 viikkoa ja risat, ja Ritu on jo hieman varttuneempi lady, reilun vuoden vanha.
Elo uudessa kodissa on lähtenyt hyvin käyntiin. Kun paikat oli tutkittu perinpohjaisesti, uskaltautui parivaljakko jo vähän tutustumaan paremmin toisiinsa leikkien lomassa. Ylimpiä ystävyksiä eivät neidit vielä aiemmin olleet isommassa porukassa. Mutta kun huomasivat ettei muita kavereita vaan missään enää näkynyt, niin oli jo mukava käpertyä yhdessä kiipeilypuun pussukkaan nunnimaan . Joskus kyllä näyttää, että Ässä hieman liian väkisin tunkee samaan paikkaan loikoileemaan missä tätsykkä on. Ja leikeissään Ässä aika kiivaaseen tahtiin hyökkäilee yhtäkkiä Ritvan kimppuun, jos se vähänkin huilailee jossain .
On ollut kyllä todella mielenkiintoista seurailla tämän parivaljakon tutustumista ja yhteiseloa. Eiköhän heistä vielä ystävykset vuosien saatossa saada .
Melkoinen pösilö Ässä kyllä välillä on ritoloineen ja välillä tullaan ylhäältä kiipeilypuusta yms. ryminällä alas, kun ei kerkeä ajattelemaan miten siitä kannattaisia laskeutua. Ja huiskia se rakastaa yli kaiken! Ritvalla on yksi ehdoton suosikki onkihuiska missä on sulkia päässä. Kun se tämän saaliin suuhunsa saa, alkaa sen kuljettaminen kera murinan ja sähinä/puhinan .
Ässä & Ritu
Moderators: huiskamestari, Mäykynen, kainaloinen
Re: Ässä & Ritu
Hurmaava parivaljakko Onko tuossa eka kuvassa se Ritun yli kaiken rakastama huiska, tuo jossa on musta pitkä varsi Aika mahtavan kokoinen saalis raahattavaksi
Jos haluat talon parhaalle paikalle: siirrä kissaa :-)
Re: Ässä & Ritu
Joo, nämä ovat kyllä hurmaavan hullu parivaljakko ! Kjeh, siivousmoppi oli kans huisin hauska huiska, mutta ei ole juuri SE suuri Ritun rakkaus..siinä ei itseasiassa ole enää ees sulkia päässä, niinkuin ei paljon muissakaan huiskissa. On jouduttu jo korjailemaan ja teippailemaan niitä takaisin kiinni, eivät näemmä kauan kestä .
Re: Ässä & Ritu
Ihana Ritu-sisko ja pikku-Ässä
Vain kissojen ystävät tietävät,
millaista on omata turkispäällysteinen,
musikaalinen ja jäähtymätön
kuumavesipullo.
Susanne Millen
millaista on omata turkispäällysteinen,
musikaalinen ja jäähtymätön
kuumavesipullo.
Susanne Millen
Re: Ässä & Ritu
Miau!
Teinimme Ässä täytti eilen 5kk. Lapsi onkin pyrähtänyt kasvussa hurjasti. Meno on ollut melkomoista tätikaverin Ritun kanssa. Virtaa on vaikka muille jakaa, bengalimaisesti oletan .
Tänään pikkuisen suuta tutkiskellessani huomasin että vampyyrihampaat, eli kulmahampaiden maitohampaat olivat hävinneet! Näyttikin aika hurjalta niiden tuplakulmahampaiden kera . Sitä en tiedä minne ne ovat menneet , ku en ole niihin missään lattiallakaan tai ruokakipossa törmännyt..No, toivottavasti ne ovat hyvässä piilossa hammaskeijua odottamassa !
Apina Ässä ja Gorilla Ritu toivottavat kaikille bengaleille ja heidän palvelijoille oikein mukavaa ja riemukasta joulua ja uuttavuotta2011 !

MIOW!
7 kuukautis"lahjaksi" palvelijat antoivat Ässälle sterilisaation..ilkeät ihmiset ...Kiimakin koettiin pariviikkoa ennen sitä auringon ja kevään merkkien myötä, ja siitä saivat kuulla kaikki, varmasti naapuritkin! : Neiti oli jo hereillä, kun haimme sen kotiin lääkäriltä ja kotiin tultua meno oli melkomoinen..Sukkapuku revittiin irti jo parissa tunnissa, joten päädyttiin kaulurin käyttöön, koska ei tuo Ritva-kaveri kovin lähelle uskalla mennä "lääkärinhajuista" tötteröpäätä, joten ei ehkä huolta siitä, että hänkään haavaa puhudistaisi.(Paitsi juurikin tätä kirjoittaessani Ässä rötkähti kiipeilypuun pussissa maanneen Ritvan päälle, eikä Ritva näyttänyt olevan hänestä moksiskaan) Haavaan laitettiin sulavat tikit.
Parivaljakko ja palvelijat jouduttiin jakaa kämppään kahtia, jotta yöksi meno rauhoittuisi edes vähän,ja potilas saisi rauhoituttua ja nukuttua edes hieman, koska yhdessä rallattiin aika huoletta,ja palvelijoita se hirvitti aika lailla haavan paranemisen vuoksi..Ilmeisesti kipulääkitys saa neidin viriiliksi ja menon päättömäksi..?! Muistelin ainakin täältä joskus lukeneeni moista muillekin tapahtuvan...?!
Onneksi huolesta sekaisin olevalla palvelijalla on mahdollisuus nyt olla kotona koko ajan seuraamassa potilasta, koska tämä on ensimmäinen sterilisaatio ja sen hoitaminen hälle. Koko ajan tulee mietittyä, onkohan haava nyt niinkuin pitääkin, vai pitäisikö jo huolestua lisää.. Kaikista eniten huolestuttaa tuo päätön meno välillä, kun pari viikkoa pitäisi kuitenkin pysyä suhtellisen rauhallisena, ei tule onnistumaan tällä kissalla!
No, ei auta kun ajan parantaa haavan ja seurailla pientä potilasta ! Onneksi ruoka maistuu erittäin hyvin, vaikka luulin tämän asian kanssa käyvän aivan päin vastaisesti
Nyt kuitenkin maltetaan jo vähän nukkuakin näköjään, mikä helpottaa hieman palvelijan huolta..
Tässä vielä hieman pakollisia noloja avaruustötterökuvia:
Turhapuro-paita oli liikaa..
Joten vaihdettiin sitten tötteröön, mikä oli kyllä sekin hieman epämiellyttävä..
Mutta sen kanssa on olmeisesti vain elettävä :S ?!

Rassukka. Vähän nolo olo näyttäisi olevan ilmeestä päätellen olevan, mutta pian tuo tötteröaika kuitenkin kuluu ja elämä taas hymyilee
Re: Ässä & Ritu
ääää, en kestä! Toinen on niin ressukka!
Vain kissojen ystävät tietävät,
millaista on omata turkispäällysteinen,
musikaalinen ja jäähtymätön
kuumavesipullo.
Susanne Millen
millaista on omata turkispäällysteinen,
musikaalinen ja jäähtymätön
kuumavesipullo.
Susanne Millen
Re: Ässä & Ritu
Pieni ressuukka tosiaan toipilas on. Mutta nyt hän on jo tötteröön tottunut ja osaa elääkin sen kanssa . Neiti on malttanut ottaa hieman rauhallisemminkin, ja pitkiä päiväunia ollaan nukuttu ja yötkin nukutaan kiltisti jaloissani..Ritva-kaveri vaan ihmettelee, kun koitetaan olla niin rauhassa eikä riehuta normaaliin tapaan huiskan päässä
Haavakin näyttää mielestäni paremmalta ja parantuvalta sekä palvelijan stressi pienen paranemisestakin taitaa olla helpottunut . Ruolailujen ajaksi olen heltynyt ottamaan kaulurin pois, jotta juominenkin onnistuisi paremmin ja saa hieman välillä hengähtää siitä sekä rapsutella kutiavaa kaulaa
Tässä vielä pari kuvaa tötteröpäivien tunnelmista: