Bali-neiti

Kissojen kuulumisia ja kissojen omien webbisivujen linkkejä.

Moderators: huiskamestari, Mäykynen, kainaloinen

Mr&Mrs Servant
Bengalivaavi
Posts: 17
Joined: 23.09.2009 18:50
Location: Tuusula

Bali-neiti

Post by Mr&Mrs Servant »

Terveisiä Bali-neidiltä!
Kyseessä siis Wildtouch Bali, synt. 28.6.09 hurjan suureen pentueeseen. :oujea2:
Kirjoittelen hieman mitä tänne suunnalle kuuluu. Bali on sulostuttanut meidän perhettämme kohta jo kolme viikkoa ja aikamoinen tapaus hän onkin! :hehehe:
Neiti tuntuu kasvavan huimaa vauhtia, tänään vaaka näytti jo n. 1920g! :fridge: vaikka välillä tuntuukin että nokkaa nyrpistellään ruoalle jota eteen tarjotaan ja odotellaan vain sitä ainoaa ja oikeaa bengali-ruokaa eli lihaa. Raaka liha hotkaistaan kerralla kun taas muita ruokia pitää ensin näyttävästi moneen otteeseen kuopia.
Todella huomion kipeäksi ja seuralliseksi otukseksi meidän Bali on osoittautunut. Kun olemme kotona, Bali ei voi kuvitellakaan olevansa jossain muualla kuin me. Jos väsy yllättää tai pitäisi hieman peseytyä niin ainoa kuviteltavissa oleva paikka tähän on palvelijoiden syli. Ja jos silitystä ollaan vailla niin silloin kyllä ei palvelijoiden auta edes televisiota katsella vaan mäkätyshän siitä seuraa! :riita2:
Pari viuhkaakin on jo ohimennen tuhottu roskiskuntoon mutta onneksi kodin irtaimisto on saanut olla täysin rauhassa! Tänään palvelijat kävivät hakemassa uuden lempilelun eli laserpointerin, sen perässä on tänään pingottu tovi jos toinenkin. Tänään laitettiin valjaat tilaukseen jos vielä ennen talvea ehtisi hieman pihalla käymään, tosin pitää katsoa mitä talon valtijatar tähän tuumaa..
Eli sekä palvelijat että itse pääosan esittäjä ovat todella tyytyväisiä elämäänsä! :arska:
Tässä vielä muutamia kuvia Balilaisesta
Image
Ja siis, tässä kuvassa EI venytellä vaan tässä nukutaan
Image
Kuten tässäkin (parhaat kuvat saa kun maltetaan pysytellä paikoillaan) :)
Image
Sekä virallinen passikuva
Bali-neiti BEN n 24
wildtouch
Viiksityynyjen valtias
Posts: 570
Joined: 29.07.2008 15:22
Location: vantaa
Contact:

Re: Bali-neiti

Post by wildtouch »

Ihania kuvia, eteenkin tuo alimmainen :cloud9:
Pette
Hepuliherkkä
Posts: 224
Joined: 01.09.2008 13:40

Re: Bali-neiti

Post by Pette »

Kyllä osaa Bali nauttia elämästään, näkee kuvista että hyvä on olla. Balin Baru veli on myös kasvanut kovasti, painoa oli eilen 2087 g. Tara vaan ei oikein anna rauhaa pikkuselle, pitäis koko ajan painia.

:evil:
Tara Ben n 24
Baru Ben ns 24 33


Bengalismi on hulluutta, nyt se on todistettu
Mr&Mrs Servant
Bengalivaavi
Posts: 17
Joined: 23.09.2009 18:50
Location: Tuusula

Re: Bali-neiti

Post by Mr&Mrs Servant »

Reilu kuukausi takana bengaliemona ja mitään en vaihtaisi pois :D Kyllä on aika vierähtänyt ja Bali kasvanut, vaikea enää kuvitella että neiti mahtui vielä vähän aikaa sitten sohvan alle, enää ei puhettakaan!
Viimeaikainen villitys on normaali "peltohiiri" joka tällä hetkellä on lähes ainoa lelu jolla suostutaan leikkimään. Hiiri saa kyllä kyytiä sitten muidenkin lelujen edestä! Aluksi Bali ei noteerannut hiirulaista millään tavalla mutta nykyisin kanniskelee sitä ympäri taloa. Lempparileikki on kun emäntä/isäntä istuvat portaiden ylätasanteella ja heittävät hiiren portaisiin, Bali ryntää käpälät sutien perään ja noutaa hiiren jälleen uudelleen heitettäväksi. Hiiri palautuu joka kerta vaikka olisi tippunut alakertaan asti, tässä leikissä ei kyllä isäntäväki rasitu pätkän vertaa ;)
Balin mielestä toiseksi paras paikka hiirileikeille on kaiuttimen jalusta jonka alle hiirulainen sopivasti "livahtaa". Bali itse kantaa hiiren jalustan alle ja sen jälkeen metsästää sen sieltä :hehehe: tässä tosin isäntäväki välillä jännittää että kuinka kauan johdot saavat olla rauhassa.. Ennakoidakseen isännän paniikin, päätti emäntä askarrella tulostuspaperilaatikoista hiirelle "talon" jossa Bali voi rauhassa jahdata hiirulaista. Ainoa huono puoli tässä on että kannet ovat niin kevyitä että pian kansiviritys on väärin päin ja sitten sieltä ei hiirtä saakkaan ja sekös Balia harmittaa niin että pitää se myös ympärilleen ilmaista! :gaah: Eli jatkokehitykseen vaan moinen viritys!
Nyt onkin iltaleikkien aika joten hiiren heittoon! :hiphei:
Bali-neiti BEN n 24
Unetar
Bengalivaavi
Posts: 15
Joined: 26.09.2009 18:48

Re: Bali-neiti

Post by Unetar »

Voi kuinka suloinen tuo oman kullanmurumme sisko on!

Vaikuttaa kyllä suloisuuden lisäksi neideillä olevan muitakin yhteisiä ominaisuuksia, sillä hiirut saavat tälläkin suunnalla kyytiä ja pahvilaatikot kiinnostavat. Meillä ovat tällä hetkellä suurimpia hittejä kylpyhuoneen oven alle piilotettu rahinahiiri ja pahvilaatikon kädensijaan tungetut virkatut, hiirulaiset. Molempia pyydystetään niin innokkaasti, että emännän ja isännän sormetkin ovat hetkittäin jäädä saaliiksi hiirulaisia pyydystyskolosiin tunkiessa. Jälkimmäisiä hiirulaisia kalastellaan satunnaisesti myös itse laatikon sisältä, kun kisun ote sattuu lipsahtamaan ja hiiri putoaa laatikkoon. Moinen on tosin helpommin sanottu kuin tehty, sillä laatikko on miltei metrin korkuinen. Hyvin tuo neiti tuntuu siitä kuitenkin sisään ja ulos pääsevän ja välillä muistaa jopa tuoda hiirenkin muassaan. Meillä joutuu isäntäväki tosin näkemään usein hieman enemmän vaivaa ja onkimaan itse hiirun laatikosta, joten pitänee alkaa kouluttaa Rusalkastakin sisarensa veroista hiirennoutajaa, että pääsisi itse hieman helpommalla. :)
sulopulla
Jääkaappirosmo
Posts: 444
Joined: 20.07.2008 21:34
Location: Pullala
Contact:

Re: Bali-neiti

Post by sulopulla »

ei jösses tuota uniasentoa!!! ihana Bali, muista pitää orjat kiireisenä!!
tytteli
Riiviörääpäle
Posts: 83
Joined: 22.08.2009 13:23

Re: Bali-neiti

Post by tytteli »

Mr&Mrs Servant wrote: Aluksi Bali ei noteerannut hiirulaista millään tavalla mutta nykyisin kanniskelee sitä ympäri taloa. Lempparileikki on kun emäntä/isäntä istuvat portaiden ylätasanteella ja heittävät hiiren portaisiin, Bali ryntää käpälät sutien perään ja noutaa hiiren jälleen uudelleen heitettäväksi. Hiiri palautuu joka kerta
meillä pelataan joka ilta ihan samaa hiiren heitto-noutopeliä! :cheesy:

Rufus, joka on muistaakseni Balin velipuoli (kisuilla taisi olla sama Buddy-isä?), toimii hiiren tarkasti ja nopeasti noutavana osapuolena pelissä. Ja jos hiiren heittosuunta yllättäen muuttuu -hiiri lentääkin vaikka eri huoneeseen kuin aiemmin- kaikki nurkat tutkitaan tarkkaan, kunnes punainen hiiri on paikallistettu ja se suussa päästään kipittämään takaisin hiirtä heittävään pisteeseen, kerta toisensa perään. (laitoin itse asiassa kuvan Rufuksesta kyseinen suosikkihiiri suussaan tuonne "parhaat lelut" -ketjuun jokin aika sitten!)

Onkohan tuo noutaminen erityisesti bengaleille (koirien lisäksi siis ;) ) ominainen juttu vai kulkeekohan kenties suvussa? ei meidän maatiaiskissa noutoleikkien päälle ymmärtänyt, tai sitten sen sortin leikit eivät muuten vain sattuneet sitä kiinnostamaan..!

ihania kuvia pikku-Balista muuten, se on melkoinen söpöläinen! :*
Shakis
Jääkaappirosmo
Posts: 428
Joined: 12.12.2008 17:39

Re: Bali-neiti

Post by Shakis »

Meidän maatiaisneiti nuorempana kuljetti suussaan leluja ..
Eli saatoin heittää vaikka hiiren viiden metrin päähän ja tyttö kävi hakemassa
sen ja toi minulle.. Sitten heitettiin uudelleen :buhahaa:
Nykyisin meillä bengalit kantavat leluja suussaan jatkuvasti.. :)
Maatiainen joskus.. ;)

Alaska, BEN ns 24
Aslan, BEN n 24
<3
Mr&Mrs Servant
Bengalivaavi
Posts: 17
Joined: 23.09.2009 18:50
Location: Tuusula

Re: Bali-neiti

Post by Mr&Mrs Servant »

Nyt on myös neidin näyttelyura avattu hienosti Lahdessa! Kovana kilpailuseuranaan oli sisko sekä kaksi veljeä ja yksi ulkomaantuonti. Ei voi kyllä muuta sanoa että kyllä Hilma ja Bali ovat kuin kaksi marjaa :) oli siinä tuomareilla arpomista kumman laittavat ykköseksi värissä/divisioonassa :hmm: Hienosti neiti käyttäytyi, otti suorastaan rennosti koko näyttelyn ajan vaikka toisin pelkäsin.
Image

Image
tässä Bali tanskalaisen tuomarin käsittelyssä

Balista on tullut jo iso neiti, painoa kertynyt jo reilu 2800g ja puolen vuoden ikäkin jo ohitettu. Bali on luonteeltaa juuri kuin bengalin rotumääritelmässä, utelias, innokas, aktiivinen ja ihmisrakas. Kotona ei tapahdu mitään missä Bali ei hääräilisi mestaroimassa eikä Bali voi kuvitella olevansa jossain muualla kuin missä isäntäperhe milloinkin on. Välillä tämä tuottaa vähän harmaita hiuksia emännälle&isännälle kun Bali ei malta nukkua lainkaan jonka seurauksena meno on aivan päätöntä.
Hiirileikkeihin Bali on tuonut uuden ulottuvuuden keksimällä että hiirethän on kivointa napata suoraan lennosta kiinni. Tällaista käytöstä en olekaan aiemmin kissoilla nähnyt että heitetyt hiiret napataan ilmasta kuin koirat konsanaan. :D
Balilta paljon terkkuja muille kanssabengaleilleen!! :oujea2:
Bali-neiti BEN n 24
Mr&Mrs Servant
Bengalivaavi
Posts: 17
Joined: 23.09.2009 18:50
Location: Tuusula

Re: Bali-neiti

Post by Mr&Mrs Servant »

Nythän isäntäväki tempun keksi kun Balin tiistaina veivät eläinlääkärille ja sieltä herättyään Balilla olikin haava mahassa! :'(
Todella urheasti neitonen kuitenkin on suhtautunut asiaan. Pikkuinen kun kotiin haettiin niin ensimmäisenä neitonen lähti vapisevin tassuin vaappumaan kohti vessaa, oli niin kova hätä että hämäränkin keskeltä tiesi mitä pitää hädän hetkellä tehdä :cloud9: Voi toista kun kävi niin sääliksi pikkuinen :-/
Aluksi isäntäväki ihmetettelikin että leikattiinkohan Balia lainkaan sillä jo ensimmäisenä yönä oli lähes normaali meininki koko ajan. Mutta se selittyi pitkäkestoisella kipulääkkeellä.
Erityisen innoissaan Bali ei ole lääkärin virittämästä sukkahousupuvusta vaikka isäntäväen mielestä moinen vaate niin hieno onkin ettei anna Balin siitä riisuutua.

Image

Kipulääkkeen vaikutuksen lakattua Balin käytös onkin muuttunut niin että nyt halutaan läheisyyttä ja hellyyttä ja isäntäväen sylit ovat ahkerassa käytössä. Onneksi haava ei kiinnosta neitosta niin paraneminen edistyy hyvin! :oujea2:
Bali-neiti BEN n 24
Post Reply