MeiMei

Kissojen kuulumisia ja kissojen omien webbisivujen linkkejä.

Moderators: huiskamestari, Mäykynen, kainaloinen

Anu
Riiviörääpäle
Posts: 84
Joined: 12.05.2010 10:04
Location: Espoo

Re: MeiMei

Post by Anu »

Tänään oltiin Memmun kanssa eläinlääkärissä rokotuskäynnillä. Siitä muodostui oikea tahtojen taistelu. Memmu oli tapansa mukaan oikein utelias kun menimme eläinlääkäriin. Siellä se tepasteli valjaissa ja nuuhki paikkoja. Mutta annas olla, kun menimme toimenpidehuoneeseen. Tähän asti Memmu on käyttäytynyt oikein mallikelpoisesti, mutta ei tällä kertaa. En ole koskaan nähnyt MeiMeitä noin raivokkaana. Se alkoi heti murista ja sähistä kun eläinlääkäri koski siihen. Minä yritin sitten siinä silitellä ja rauhoitella Memmua ja se aina rauhottuikin, kun eläinlääkäri meni kauemmas. Lopulta tultiin siihen tilanteeseen, että Memmu piti laittaa ns. pakkohäkkiin, jossa se ikään kuin puristamalla pakotettiin olemaan paikoillaan. Huuto ja murina oli valtavan kovaa, varmaan koko talo raikasi, mutta lopulta rokotus saatiin laitettua. Tämän jälkeen menimme Memmun kanssa toiseen huoneeseen odottelemaan, ja kun Memmu oli vähän rauhoittunut, otin sen häkistä pois. Se oli kuitenkin vielä todella säpsy.

Memmu on alkanut vanhemmiten suhtautua aika nihkeästi vieraisiin ihmisiin ja kun yhdistetään vieras paikka ja vieras ihminen, on seurauksena katastrofi. Kotona ja tuttujen kanssa on ihanan pikku lössykkä, eikä tuollaisesta ole tietoakaan. Tilannetta ehkä vielä pahensi se, että el.l. oli harmahko mies, jostain syystä Memmu sähisee aina vanhemmille miehille. Lääkäri myös tuntui vähän pelkäävän Memmua, siis jo enne tätä episodia. En tiedä oliko hänellä jotain huonoja kokemuksia bengaleista, kun hän muutenkin puhui siitä, että "tuossa kissassa on todella paljon temperamenttia... niin kuin tietysti rotuun kuuluu"..yms.

Tällaista ei ole tosiaan koskaan ennen käynyt. En tiedä onko tämä joku iän tuoma juttu, vai johtuko se tosiaan siitä, että edelliset eläinlääkärit ovat olleet naisia.

Onko teillä ollut vastaavia kokemuksia bengaleiden eläinlääkärireissuista? Olisi muuten kiva kuulla, mikäli joku tietäisi jonkin hyvän eläinlääkärin Espoosta (mieluiten jostain suht läheltä Laaksolahtea). Olemme vasta muuttaneet tänne ja uusi eläinlääkäri olisi hakusessa.. En tiedä viitsiikö tuolla enää käydä, kun Memmulle tuli sieltä niin ikävät kokemukset. Voi vaikka laittaa yksäriä, jos jollain on joku hyvä lääkäri tiedossa!
"Jotta eläintä voisi tutkia, sitä pitää ensin rakastaa."

-Konrad Lorenz
Aiko
Riiviörääpäle
Posts: 92
Joined: 16.09.2009 11:30
Location: Helsinki

Re: MeiMei

Post by Aiko »

Meillä on vähän samantyyppisiä kokemuksia. Aikoon tosin autaa kun sen silmät peitetään ja se rauhoittuu lähes täysin. Riittää, että kädellä peittää ja yleensä eläinlääkäriasemilla on kissoille tarkotettuja huppuja, joita voi myös käyttää. Viimeisimmällä lääkärireissulla Aiko oli jo kantokopassa ihan raivona ja murisi.

Olen myös huomannut tuon joidenkin eläinlääkäreiden ennakkoasenteen bengaleihin. Kaikki tehdään varovasti ja sen näköisenä, että kohta tuo elukka repii pään irti tai jotain. Itse olen sitä mieltä, että eläintä pitää käsitellä hellän napakasti. Ihmisen pelko lietsoo eläimen pelkoa.

Valitettavasti ei ole kokemusta Espoon eläinlääkäreistä, kun vaikutetaan täällä Helsingin puolella.
Bengalineidit Aiko ja Kira
Anu
Riiviörääpäle
Posts: 84
Joined: 12.05.2010 10:04
Location: Espoo

Re: MeiMei

Post by Anu »

Aiko wrote:Olen myös huomannut tuon joidenkin eläinlääkäreiden ennakkoasenteen bengaleihin. Kaikki tehdään varovasti ja sen näköisenä, että kohta tuo elukka repii pään irti tai jotain. Itse olen sitä mieltä, että eläintä pitää käsitellä hellän napakasti. Ihmisen pelko lietsoo eläimen pelkoa.

Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Pelko kyllä tarttuu eläimeen. Ja mikäli minäkin huomasin siitä eläinlääkäristä, että hän hieman pelkäsi (sekä eleistä että puheista) niin varmasti eläin sen aistii (ja haistaa) vieläkin paremmin. Tämä varmasti oli merkittävä tekijä. Itse ajattelen, että se homma olisi varmaankin hoitunut parhaiten siten, että minä olisin pitänyt Memmua tukevasti kiinni, kättä vielä sen silmillä, samalla kun el.l. olisi laittanut rokotteen. Näin se on ennenkin mennyt ilman ongelmia, mutta nyt siitä muodostui hirveä operaatio...

Tuosta silmien peittämisestä vielä, itse olen käyttänyt sitä aikoinaan belgianjänikseni kanssa, joka oli melko tulinen tapaus. Sillä sai sen aina rauhoittumaan ja sai kynnet helposti leikattua yksinäänkin. Siihenkin otukseen kyllä auttoi todella hyvin tuo hellän napakka käsittely. Vanhemmiten sain sitten pidellä sitä miten päin vaan, koska se luotti. Heti sitten jos joku nosti sitä vähän epävarmasti, niin kyllä tuli käpälästä... Olen näköjään viehättynyt näihin temperamenttisiin eläimiin ;)

Tuli muuten vielä mieleen, että joskus voisi kokeilla kissojen feromoniinia. Sitä on kyllä kaapissa valmiina, mutta en ole aivan vakuuttunut sen tehosta. Koiraan on joskus (koirien vastaava) toiminut ja joskus taas ei...
"Jotta eläintä voisi tutkia, sitä pitää ensin rakastaa."

-Konrad Lorenz
Mäykynen
Hepuliherkkä
Posts: 291
Joined: 28.07.2008 21:04

Re: MeiMei

Post by Mäykynen »

Meillä Mäykynen on eläinlääkärissä reipas ja asiallinen siihen asti että pitäisi tehdä joku toimenpide, esim. ottaa verta. Siihen loppuu yhteistyöhalukkuus, vaikka aluksi (ja myös toimenpiteen jälkeen) ollaan kyllä kavereita kaikkien eläinlääkärien kanssa. Ratkaisuna on meilläkin käytetty huppua, niitä on ainakin meidän käyttämillä eläinlääkäriasemilla ollut saatavilla. Rauhoittaa ainakin Mäykysen, kun ei enää näe mitään.

Elli on sitten ihan toisenlainen tapaus, totaalisen paniikissa jo heti eläinlääkärille mentäessä. Elliä hoidetaan aina kopassa, kansi vaan pois ja rokote niskaan samalla kun tiukka ote neidistä. Pakovaaraa sinänsä ei ole, koska neiti yrittää vain tiukasti hakuetua koppansa nurkkaan. Ellille ei ole muistaakseni kokeiltu huppua ja se ei välttämättä edes olisi niin hyvä idea, koska voisi lopulta vain lisätä neidin paniikkia.
Goddess
Riiviörääpäle
Posts: 78
Joined: 29.04.2011 17:59
Location: Kirkkonummi
Contact:

Re: MeiMei

Post by Goddess »

Vaikka mainostaa ei saakaan, niin Kirkkonummella on eläinlääkäri, joka osaa käsitellä kissoja. Myös benkkuja. Eläinlääkärillä itsellään on balineeseja ja on hoitanut Stidiä pennusta asti. Yksärillä voi kysyä yhteystietoja.
Anu
Riiviörääpäle
Posts: 84
Joined: 12.05.2010 10:04
Location: Espoo

Re: MeiMei

Post by Anu »

Tässä tulee MeiMein kuulumisia pitkästä aikaa. Memmu on siis kesällä muuttanut Espooseen (palvelusväkikin muutti mukana). Nyt on Memmulla lokoisat oltavat, kun on tilaa enemmän, suurempi parveke ja oma sauna. Tässä linkki, josta selviää kuinka Memmu on nauttinut saunomisesta. :)

http://www.youtube.com/watch?v=GjNntU4Vr1w

Sauna on MeiMeille tärkeä siitäkin syystä, että se toimii myös Memmun ruokailuhuoneena. MeiMein paras ystävä, Luka-koira, on eritysen kiinnostunut Memmulin ruuista ja sauna on ainut paikka, jonne Luka ei pääse niitä syömään. Luka tosin tietää, että se saa aina aamulla nuolla MeiMein astiat (Memmu ystävällisesti jättää kaikki omasta mielestään pahat lihalastut Lukalle), joten se aina tallustaa aamulla valmiiksi saunan oven taakse odottamaan herkkuja.

Toinen MeiMein mielestä erityisen kiva paikka on parveke. Sekin on tosin paljon kivempi silloin, kun Luka on siellä mukana. Yksin Maama ei sielläkään kauaa viihdy. Uudessa kodissa MeiMei on erikoistunut myös mitä omituisimmissa paikoissa nukkumiseen. Sen mielestä on oikein viihtyisää kun ihmiset kuljeskelevat ympäriinsä sitä etsimässä ja se tyytyväisenä vetää sikeitä jossain vaatekaapin uumenissa.

Täytyy muuten myöntää, että MeiMei on parempi kiipeilijä, kuin mitä alkuun olisin uskonut. Uudessa kodissamme on parvisänky, jonne pääsee siis tikkaita pitkin. Olin aluksi vahvasti sitä mieltä, ettei MeiMei pysty kiipeämään noita tikapuita ylös, saatikka tulemaan niitä alas... mutta niin vain se joka aamuyö kömpii ylös jalkojemme päälle nukkumaan ja tuttuun tapaa tulee huutamaan naaman viereen "MAAAU", heti kun herätyskello soi. Sitten se kipittää tikapuita alas perässäni keittiöön huutamaan ruokaa. Taitava tyttö. :)
"Jotta eläintä voisi tutkia, sitä pitää ensin rakastaa."

-Konrad Lorenz
kapatrik
Viiksityynyjen valtias
Posts: 710
Joined: 28.07.2008 21:00

Re: MeiMei

Post by kapatrik »

Tosi kurja tuo Memmun eläinlääkärikokemus. Meillä on tosi mukavia eläinlääkäreitä täällä Jyväskylässä, koskaan ei olla kohdattu negatiivisia ennakkoluuloja rotua kohtaan. Aina on kaikki saatu tehtyä nätisti ilman mitään pakkotoimenpiteitä tai rauhoittamisia. Verikokeet, ultrat, rokotukset jne. hoituvat ilman rauhoitusta tai tappelua. Eihän noi nyt hirveäasti niistä ronkkimisista tykkää, mutta antavat kyllä tehdä. Omien kissojen kohdalla olen huomannut että mitä vähemmän pitää kiinni ja puristaa, niin sen paremmin sujuu, mutta se on tietysti kissakohtaista.

Pääkaupunkiseudun eläinlääkäreistä mulla ei hirveästi ole tietoa, mutta eläinlääkärin käytös ja kissankäsittelytaito on mulle kyllä todella tärkeä valintaperuste. Joskohan osaisi joku täällä neuvoa hyvän eläinlääkärin joka osaa käsitellä hyvin kissoja.

Meimein ja Lukan uusia yhteiskuvia toivoo tämä, mä aina esittelen niitä siskolleni, jolla on myös trikkinahka :)
Hannibal BEN n 24
Attila BEN n 24 33
Lara BEN n 24
Bertta BEN n 24
FIN*Alcarinqua - bengalit http://www.freewebs.com/kapatrik/
ameise
Kehruukone
Posts: 329
Joined: 07.07.2010 09:09
Location: Helsinki
Contact:

Re: MeiMei

Post by ameise »

Me ollaan aina käyty samalla eläinlääkärillä täällä Helsingin Pikku Huopalahdessa... (kun ei mainostaa saa(?), niin google varmaan jo noilla tiedoilla löytää ;) ) Minusta ko paikassa eläinlääkärit ja hoitajat todella tuntuvat rakastavan työtään, paikka on kodikas, ei todellakaan mikään kolkko lääkärin odotushuone. Molemmilla kissoilla rokotukset ja verikokeet sujuneet ilman draamaa ja turhaa huutamista.

Laaksolahdesta Pikku Huopalahteen ei ole mikään ihan älytön matka, varsinkin jos on oma auto käytössä. :)
Neiti Ylppö BEN n 24
Stella BEN n 24 33
http://taplatytot.blogspot.com/
Mäykynen
Hepuliherkkä
Posts: 291
Joined: 28.07.2008 21:04

Re: MeiMei

Post by Mäykynen »

Joo, eläinlääkärisuositukset vaikka yksityisviestillä :) Laitoin Memmulle jo aikanaan tuon huonon eläinlääkärikokemuksen jälkeen vinkkejä pk-seudun hyvistä eläinlääkäreistä. Kyllä täälläkin onneksi on paljon bengalimyönteisiä eläinlääkäreitä, mutta valitettavasti mukaan mahtuu sitten aina joku sellainenkin, jota rotu lähinnä kauhistuttaa tai muuten vain kummastuttaa.
Anu
Riiviörääpäle
Posts: 84
Joined: 12.05.2010 10:04
Location: Espoo

Re: MeiMei

Post by Anu »

Pitkästä aikaa kirjoittelen taas MeiMein kuulumisia. Memmulla on elämässä tapahtunut / tapahtumassa suuria muutoksia. Uutena vuotena oli jälleen muutto isompaan asuntoon. Memmu joutui sen seurauksena luopumaan saunasta, mutta vastaavasti muuten tilaa (hepuleille) tuli lisää. Onneksi Memmun mummolassa on edelleen sauna, joten siellä voi silloin tällöin käydä rentoutumassa. Viimeksi MeiMei oli niin ahkerasti löylyissä, että välillä oli tarkastettava onko se edelleen tajuissaan. Tässä kirjoittelujen välissä Memmu on ehtinyt myös täyttää vuosia. 24.3. neiti täytti jo 3 vuotta! Ei uskoisi.

Eräs suurista muutoksista on vielä edessä päin. Meille on nimittäin kesäkuussa syntymässä (ihmis)vauva. Jännityksellä odotamme, kuinka Memmu (ja Luka) vauvaan suhtautuu. Tähän mennessä MeiMei on suhtautunut lapsiin melko välinpitämättömästi, kuten vieraisiin ihmisiin muutenkin. Kuitenkin pinnasänkyyn on ajateltu kaiken varalta laittaa kissasuoja. Alla olevat kuvat ehkä selittävät osittain miksi...

Image
Pinnasängyn reunasuojan nauhat kiinnostavat.

Image

Image

Image

Image
Pahuus suorastaan loistaa MeiMein silmistä.

Image
Näin ne nauhat aukenevat.

Kuvat: Lauri Laine
"Jotta eläintä voisi tutkia, sitä pitää ensin rakastaa."

-Konrad Lorenz
Post Reply