Sisu Iivari

Kissojen kuulumisia ja kissojen omien webbisivujen linkkejä.

Moderators: huiskamestari, Mäykynen, kainaloinen

Post Reply
Sisu Iivari
Bengalivaavi
Posts: 2
Joined: 12.08.2010 09:06

Sisu Iivari

Post by Sisu Iivari »

Hei kaikki,

Täällä esittäytyy vanhempiensa silmäterä Sisu Iivari (Kultalaakson Sisu), tunnetaan myös nimellä Tarkastaja, Höntti, "Ei helkkari", riehupelle ja monella muulla yhtä kuvaavalla nimellä. Olen äärimmäisen utelias ja tosinaan jopa turhan rohkea viisi kuukautinen bengalipoika joka ei pelkää mitään eikä ketään (kyllä, imurin kanssahan on mielettömän hauskaa leikkiä samoin kuin heittäytyä koirien eteen pestäväksi). Mennään eikä meinata voisi olla mottoni.

Kotiuduin Kultalaaksosta kesäkuun alussa ja siitä lähtien olen aiheuttanut sydämentykytystä niin hyvässä kuin pahassa kotijoukoilleni. Luonnollisesti omasta mielestäni olen niin fiksu ja filmaattinen että kotijoukkojen olisi syytä olla ainostaan ylpeä minusta ja sisusustusnäkemyksistäni, hoidinhan sen ruman riisipaperivalaisimenkin kaatopaikalle hieman halailemalla sitä kynsillä (niistä pahalta maistuvista kasveista puhumattakaan!).

Rakastan ylikaiken ihmisiä, kumin purentaa ja kilisevää lokkiani. Nämä kaikki saisivat tietysti yhdistyä jotta elämäni olisi helpompaa (toim.huom Sisulla on tosinaan hieman keskittymisvaikeuksia kun samaan aikaan on hurjasti kaikkea kivaa esillä). Braavurini on vessadippailu mutta sitä minun annetaan harrastaa harmittavan harvoin, alan jo epäillä että vessanpöntön kansi on tarkoituksella kiinni...

Noh, pidemmittä puheitta, tässä minä nyt olen, kotijoukkojen ylpeys ja ihme; Sisu Iivari! (jos avustajani nyt osaa laittaa näitä kuvia joissa muuten olen vielä kesälomalla mökillä).


Image
"Perhosten syönti on kans kivaa"
Image

Sisulta ja kotijoukoilta paljon terveisiä Kultalaaksoon sekä sisaruksille, etenkin isoja haluksia kissojen taivaaseen menneille Diorille ja Jadelle.

Terveisin Sisu Iivari ( ja avustajat)
Mäykynen
Hepuliherkkä
Posts: 291
Joined: 28.07.2008 21:04

Re: Sisu Iivari

Post by Mäykynen »

Voi mikä söpöliini! Kovasti bengalimaiselta kuulostaa nuoren Tarkastajan meno. Odota vaan kärsivällisesti, vielä koittaa sellainen onnenpäivä, että kotijoukkosi unohtavat vessanpöntön kannen auki ;)
Mummi
Täpläguru
Posts: 1049
Joined: 21.07.2008 14:46

Re: Sisu Iivari

Post by Mummi »

Mäykynen wrote: vielä koittaa sellainen onnenpäivä, että kotijoukkosi unohtavat vessanpöntön kannen auki ;)
Nii justiisa !
Tervetuloa joukkoon Sisu Iivari. Sinulla on harvinaisen hyvä nimi :)
Jos haluat talon parhaalle paikalle: siirrä kissaa :-)
Pikkubengali
Bengalivaavi
Posts: 41
Joined: 30.03.2010 08:38

Re: Sisu Iivari

Post by Pikkubengali »

Voi miten komea poika :*
kapatrik
Viiksityynyjen valtias
Posts: 710
Joined: 28.07.2008 21:00

Re: Sisu Iivari

Post by kapatrik »

Kun olet tarkkana, hoksaat kyllä sen avoimen vessanpöntön kannen, tarkaile erityisesti vieraita, ne voi olla huolimattomia ja pääset kylpyyn!
Hannibal BEN n 24
Attila BEN n 24 33
Lara BEN n 24
Bertta BEN n 24
FIN*Alcarinqua - bengalit http://www.freewebs.com/kapatrik/
July
Mäy!!!
Posts: 180
Joined: 24.04.2009 12:14
Location: Turku

Re: Sisu Iivari

Post by July »

:D Mainiota, Sisu! Bengalien syntymäoikeutena on osoittaa palvelushenkilökunnalle, miten jokapäiväisitä asioita ja esinteistä saa ilon irti! Jatka koulutusta!
Kissani ja minun välillä vallitsee ehdoton sopusointu. Kissa tekee, mitä sitä huvittaa ja minä teen niin kuin kissani haluaa. - Henry Miller
Sisu Iivari
Bengalivaavi
Posts: 2
Joined: 12.08.2010 09:06

Re: Sisu Iivari

Post by Sisu Iivari »

Sisu täällä taas avustjan välityksellä. Hän halusi tulla kiittämään vinkeistä ja kertomaan että vieraita onkin nyt sitten tarkkailtu vessan suhteen mutta harmiksi he tuppaavat laittamaan vessanoven kokonaan kiinni.. Mutta, onneksi Sisu neuvokkaana pikkubengalina päätti että sisulla on menty läpi harmaan kiven ennenkin joten parempi oli opetella avaamaan vessankansi ihan itse. Tai noh, livahtaa siitä raosta jonka saa kätevästi tunkemalla pää kannen ja pöntön väliin.. Henkilökunnassa tämä herättää hieman ristiriitaisia tunteita, toisaalta hienoa että poika on kekseliäs mutta toisaalta vessanpöntössä viihtyvä kissa ei ole se ihanin yleisen siisteyden kannalta.

Sisun viikon DIY (Do it yourself) vinkki. Hän käski kertoa että silityslaudoista saa tehtyä hienon kiipeilytelineen kun kuorii ensin kankaan siitä päältä pois. Kun ei enää jaksa kiipeillä DIY telineessä, voikin mukavasti pistää majan pystyyn kankaasta ja vaahtomuovista jotka kätevästi jäivät laudasta ylimääräisiksi. Siinä vasta on kiva pötköttää ja katsella laiskasti kun hiuksia päästään repivää henkilökuntaa ottaa aivoon, kirjaimellisesti. Sisun pään ympärillä leijuvan puhekuplan pystyy näkemään: "Hei, vaikka te toittekin ulkoa ihan oikean huoneenkorkuisen puun jossa on köydet ja pelit ja vehkeet, on se kiva harrastaa jotain ihan omaakin!"

Jatkamme harjoituksia :cheesy:
Pette
Hepuliherkkä
Posts: 224
Joined: 01.09.2008 13:40

Re: Sisu Iivari

Post by Pette »

:evil:
Tara Ben n 24
Baru Ben ns 24 33


Bengalismi on hulluutta, nyt se on todistettu
Mistymoon
Viiksityynyjen valtias
Posts: 730
Joined: 03.08.2008 18:59
Contact:

Re: Sisu Iivari

Post by Mistymoon »

Voi hurja tätä Sisu Iivaria! :angst:
Jatka samaan malliin, odottelen jo henkilökuntasi uutta raporttia :D
www.bengalcat.fi

Cats leave paw prints on your heart,
But Bengals leave love spots ON YOUR SOUL !!!
Post Reply