Meille saapui viikko sitten ihana hurmurityttö, joka pienen mutta pippurisen luonteensa vuoksi nimettiin Chiliksi.
Tämä neiti tietää mitä tahtoo, ja jos ruoka tulee kuppiin liian hitaasti, niin kuuluu kiukkuinen "MIIII!" korkealta ja kovaa. Huoltohenkilökunta on jo aivan rakastunut pikku riiviöön, suunnitelmissa olisi aloittaa pientä kasvatusta tällä neidillä, sitä ennen vielä aloitamme näyttelyissä käynnin ensi vuoden puolella.
Peilissä näkyvä kaveri hämmentää, sille pitää pörhistellä vähintään kerran päivässä.
Kiitos JiiJ! Tällä foorumilla tuntuu olevan mukavaa porukkaa. Tässä vähän uusia kuvia pienestä. Chili on koko ajan liikkeessä, joten ainoat kuvat onnistuvat nukkuvasta kissasta...
Kiipeilypuun pussipaikka on neidin lemppari.
Kannettavan vieressäkin on hyvä köllötellä ja valvoa että palvelusväki tilaa oikeanmerkkistä ruokaa.
Tirriäinen laittoi tiukalla tuijotuksellaan kuriin myös hoidossa olleen Cindy-kissan.
Chili aloitti kiimansa ja ulvonta on aika uskomaton. Olin jo autuaasti unohtanut millainen meteli lähtee kollille serenaadeja laulelevasta kissasta, edellisen kerran kiimaista kissaa on jouduttu kuuntelemaan viitisen vuotta sitten. Volyymi on sellainen että naapurin räksyttävät koirat jäävät auttamatta kakkoseksi. Vielä pitäisi kasvaa ja kehittyä ennenkuin pennut ovat ajankohtaisia, mitenköhän tuon saisi sen ymmärtämään...?
Meidän neidit ei tainnu ymmärtää miesten päälle ollenkaa kun toinen leikattiin 10kk ikäisenä ja toinen 8kk, eikä ennen leikkausta ehtinyt tulla yhtään kiimaa. Ja kertomuksestasi päätellen kiimaa ei voi olla huomaamatta Tsemppiä!
Oho, sullapas oli hyvä tuuri ameise. Chili on vasta reilu 6kk. No, viime yönä heräsin enää vain kerran että eiköhän tuo tuosta ala rauhoittua. Tällä kertaa...
Kesä on mennyt parvekkeella maailman menoa tarkkaillessa. Lomareissujeni ajaksi sain onneksi hoitajan Chilille, ja hänestä napattiin kaupan päälle näin muikea kuvakin.