Erikoisessa tilanteessa

Kysy bengaleista kaikkea, mitä ikinä olet halunnut tietää. Bengaliyhdistyksen tiedotustiimi kaivaa vastaukset vaikka harmaan kiven takaa. Voit esittää kysymyksen rekisteröitymättä foorumille.

Moderators: huiskamestari, Mäykynen, kainaloinen, toimitus, Mummi

Post Reply
Ritaliini

Erikoisessa tilanteessa

Post by Ritaliini »

Hei,
Olemme etsineet tyttärellemme kissaa nyt kun hän on muuttamassa omilleen. Meillä on aina ollut kissoja, joten kissat yleisesti ja niiden hoito jne. on tuttua. Eilen kuulimme erään tuttavamme kautta, että hänen sukulaisensa luokse oli ilmestynyt liki 2 v sitten nuori bengaliuros. Huonossa kunnossa, turkki kiillottomana. Omien tiedustelujensa kautta uroksen entinen koti oli löytynyt, mutta ko. omistaja ei ollut halunnut sitä takaisin (oli siis hyljännyt kissan). Ja kuuleman mukaan tämäkin oli ollut jo toinen koti. Kolli on leikattu ja erittäin sosiaalinen tapaus. Nykyisessä kodissaan hän on asunut lähinnä autotallissa koska tämän kodin koirat ja oma kissa eivät siedä bengalia. Nykyinen omistaja on pitänyt kuitenkin hyvää huolta kissasta, ruokkinut ja paijannut säännöllisesti. Koska asuvat maalla, on kissa kulkenut myös ulkona irrallaan omistajan kanssa. Hankalan pitotilanteen vuoksi olisivat siis halukkaita luopua kissasta ja tyttäreni soitti sinne tänään. Muutamia kysymyksiä, jotka askarruttavat:
- tottuuko n. 4v kissa enää valjaisiin?
- sopeutuuko kerrostaloon?
- miten suojata parveke ettei satu vahinkoa?
- onko tyypillistä, että bengalit ovat isoäänisiä? Tämä kuulema on.
Tyttäreni olisi enemmän kuin halukas antamaan kollille loppuelämän kodin (vaikka pentujakin olisi ollut tarjolla). Nyt vaan askarruttas, olisiko em. Kollille parempi löytää koti maalta. Omat kissamme ovat aina olleet maatiaisia, joten mistää rotukissoiste ei ole kokemusta.
toimitus
guru
Posts: 135
Joined: 22.07.2008 19:31

Re: Erikoisessa tilanteessa

Post by toimitus »

Hei,

Pahoittelut vastauksen viivästymisestä. Tällä keskustelupalstalla on nykyään niin hiljaista että toimitus ei vieraile täällä ihan päivittäin, vaikka toki aina ajoittain käykin saapuneet viestit tarkastamassa. Saattaakin olla, että teillä on tämän bengalin suhteen jo johonkin ratkaisuun päädytty. Jos jatkossa tarvitsee neuvoja kiireellisesti, kannattaa käydä katsomassa yhdistyksen Facebook-ryhmästä tai laittaa sähköpostia toimitus(at)bengalikissat.com

Rotukissan hoito ei sinällään poikkea mitenkään maatiaisten hoidosta, joten kissakokemuksenne on varmasti suureksi avuksi. Bengalin kanssa pitää lähinnä osata huomioida, että kyseessä on hyvin aktiivinen kissarotu, joka vaatii aktivointia. Etenkin vapaaseen ulkoiluun tottuneen kissan kanssa aktivointiin joutuu todennäköisesti kiinnittämään vielä tavallistakin enemmän huomiota.

On hyvin yksilöllistä, miten kissat tottuvat valjaisiin. Toki nuoren kissan totuttaminen valjaisiin on helpompaa kuin hiukan vanhemman kissan, mutta aina voi silti yrittää. Kannattaa yrittää yhdistää valjaiden päälle pukeminen kissalle mieluisiin asioihin. Monilla kissoilla ulos ja valjaslenkille meno on jo itsessään mieluista, mutta totutteluvaiheessa voi kokeilla esim. makupalojen antoa heti kun valjaat on saatu päälle. Kannattaa kokeilla valjaiden pukemista ensin sisätiloissa ja lähteä ulos vasta kun kissa käyttäytyy valjaat päällä sen verran rauhallisesti ettei tarvitse pelätä sen heti paniikissa kiskovan itseään valjaista pois. Kissat ovat usein aika eteviä peruuttamaan valjaista pois, joten ulkoiluttajan kannattaa olla tarkkana ettei peruutusmahdollisuutta synny. Koskaan ei siis kannata vetää kissaa vaikkapa pusikosta pois niin, että vetosuunta kulkee kissan pään ylitse, sillä samalla myös valjaat helposti luiskahtavat pois kissan päältä. Luonnollisesti varsinkin valjaisiin totutellessa kannattaa ulkoilupaikaksi valita joku rauhallinen paikka, jossa ei esim. ole ohi kiitäviä autoja, koiria, muita kissoja tai vaikkapa isoja lapsilaumoja.

Kyllä bengali sopeutuu myös kerrostaloon. Paljon riippuu siitä, miten paljon sille pystyy tarjoamaan aktivointia sekä tietysti jonkin verran myös asunnon neliömäärästä. Jos asunto on aika pieni, kannattaa muistaa että kissan elintilaa pystyy lisäämään tarjoamalla sille paljon kiipeilymahdollisuuksia. Monilla bengalin omistajilla on kissalle myös juoksupyörä ja sellainen on esimerkiksi hyvä keino pienessäkin asunnossa tarjota kissalle mahdollisuus vauhdikkaaseen liikkumiseen. Kaikenlaisista liikuntaratkaisuista on täällä keskusteltu esim. ketjussa Bengaleiden sisä- ja ulkoliikuntaratkaisut

Parvekkeen voi suojata laittamalla sinne kissaverkot tai parvekelasit. Mikäli parveketta ei pysty syystä tai toisesta verkottamaan/lasittamaan, pitää estää kissan pääsy parvekkeelle, sillä parvekkeelta putoaminen on valitettavasti hyvin todellinen riski. Kuvia ja verkotusohjeita löytää esim. googlettelemalla "verkotettu parveke" tai jotain vastaavaa.

Bengalien äänekkyys on hyvin kissakohtaista. On hyvin äänekkäitä bengaleita, mutta toisaalta myös hiljaisia bengaleita. Isoääninen bengali ei kuitenkaan ole mikään harvinaisuus :) Jonkin verran äänekkyyteen voi vaikuttaa tarjoamalla kissalle paljon aktiviteetteja ja olemalla huomioimatta sitä kun se huutaa. Huutaminen on monelle kissalle tapa kerjätä huomiota ja kommunikoida ihmisen kanssa. Jos siis ei halua kannustaa kissaansa olemaan erityisen äänekäs, niin pitäisi yrittää välttää huomioimasta sen äänekkyyttä mitenkään. Silti kannattaa kuitenkin muistaa, että äänekkyys on hyvin kissakohtaista ja ei ole realistista kuitenkaan olettaa, että isoäänisestä bengalista muuttuisi hiljaiseksi.
Post Reply