Hyvää iltaa kaikille!
Huomaatteko, kuinka kauniisti osasin jo aloittaa nämä viikkoviestini. Olen opetellut, kun äiskä sanoo, että kunnon bengali on kuulemma kaiken muun hyvän lisäksi aina kohteliaskin.
On muuten kuulkaa tapahtanut taas monenlaista!
Ensinnäkin minä tapasin yhtenä päivänä kaksoisolentoni. Se asustaa siellä eteisaulassa.
Ilmankos minä sitä en ole aiemmin nähnytkään, kun olen vain olohuoneessa ja omassa kamarissani seikkaillut.
Se kaksoisolento on mukava. Se katsoo minua, kun minä katson sitä. Ja se leikkii samoja leikkejä kuin minä. Joskus se sähisee minulle, jos minä sähisen sille. Eikä me koskaan tapella.
Mutta olisi vielä hauskempaa, jos se kaksoisolento tulisi painimaankin minun kanssa. Mutta ei se tule- se on vissiin vähän ujo.
Sitten Mummi tuli yhtenä päivänä tohkeissaan näyttämään jotain joka kuulemma on kirja. Eikä se ole mikä tahansa kirja, vaan rekisterikirja. Se tuli sieltä Kissaliitosta, jonne Mummi lähetti sen kirjekuoren, josta aiemmin teille kerroin. Siinä kirjassa on sitten minun virallinen nimeni ja se on Kissalehdon Maestro. Se on arvokas nimi bengalipojalle, sanoi Mummi.
Ja se kirja lähtee minun mukana sitten sinne uuteen paikkaan,jonne minä joskus muutan, niin että ne uudetkin ihmiset varmasti muistavat, miten hieno minun oikea nimeni on.
Ja juhlan kunnikasi sain broilerinjauhelihaa ja kissanristiäiskakku syödään sitten myöhemmin , lupasi Mummi.
Tässä minä olen sen kirjan kanssa.
Jännittävin päivä tällä viikolla oli tämä päiväkirjankirjoituspäivä.
Mummi oli hakenut edellisenä iltana ison kopan, jonne äiskä ja minä aamulla menimme. Ja sitten kopan ovi pantiin kiinni ja Mummi kantoi kopan autoon. Ja se auto hurisi kauan aikaa ennen kuin me päästiin taas kopasta ulos. Mutta ei se aika käynyt pitkäksi, kun hurina oli mukavaa ja emo oli siellä minun kaverina.
Ja sitten me oltiin ihan uudessa paikassa ja minulla oli paljon tutkimista. Äiskä ei tutkinut, kun se paikka oli sille ihan tuttu. Äiskä vain seurasi minun puuhiani.
Mutta se jännittävin asia tuli sitten, kun olin jo syönyt päiväruoan. Sinne huoneeseen tuli niin iso ja omituinen otus, että minä vallan säikähdin!
Mutta sitten se meni vähän kauemmaksi eikä minua enää pelottanut juuri ollenkaan.
Ja sitten me oltiinkin jo melkein kavereita
Tuli sinne myöhemmin toinenkin samanlainen iso otus, paitsi että se oli harmaa ja se vain varovasti nuuski minua hännästä. Sitä minä en enää kovin paljon pelännyt, kun äiskä ja Mummi ja se omituisten otusten emäntäkin oli paikalla.
Ja kun me tultiin takaisin kotia, minä menin nukkumaan omaan koriin, kun päivä oli ollut niin jännittävä.
Terveisin Pöllerö eli Kissalehdon Maestro