Bengaleiden sisä-ja ulkoliikuntaratkaisut
Moderators: huiskamestari, Mäykynen, kainaloinen
Bengaleiden sisä-ja ulkoliikuntaratkaisut
Äänestysjutskua en palstalta löytänyt, niin että tehdään tästä tällainen vapaamuotoinen versio. Eli kerro bengalisi liikuntatottumuksista niin ulkona kuin sisälläkin.
Meillä on kaksi "ei kyllä narun perässä mihkään mennä"-kattia. Attila nyt jonkun verran suostuu yhteistyöhön, mutta Hannibalille tää city-ympäristö on vähän liikaa. Pojat ottivat kyllä vahingon takaisin saariviikolla ennen juhannusta kun olimme "eristysaarella" jossa kissat saivat ulkoilla vapaina (ei muita mökkejä, ison omakotitontin verran tilaa, ei petoja (paitsi kissat itse), ja paljon tilaa juoksennella.
Lara taas on ihan toinen juttu. Neiti vaatii äänekkäästi oven kahvassa roikkuen että ulos on päästävä. Ulkona sitten ollaan tunnista kahteen. Jos Lara saa itse pättää milloin ulkoilu loppuu (mun kärsivällisyys loppuu yleensä tuon kahden tunnin kohdalla) se ei yleensä vaadi uusintareissua. Mutta jos neiti kannetaan väkivalloin sisälle, hän yleensä muistuttelee, että homma jäi pahasti kesken. Mulla onkin yleensä kirja mukana ja lueskelen sitten sitä kun Lara tutkii ja nauttii ulkoilusta. Ja mehän siis asumme ihan Jyväskylän keskustan tuntumassa, Lutakossa, ja ulkoilualueenamme on muutaman taloyhtiön ympäröimä sisäpiha. Kaikenlaista liikennettä on, ihmisiä, koiria, mopoja, polkupyöriä jne. Isot koirat ovat hui kauhistus, muuten kaikki menee. Naapureita jaksaa edelleen hämmästyttää kuinka kissa menee rappukäytävässä valjaissa, ei plekää hissiä ja tietää aina, mistä ovesta mennään seuraavasti.
Sisäliikunta hoidetaan sitten joko ihan kissojen kesken tai palvelijavetoisesti. Mutta, mutta, meille on tilattu jotain, mikä tuomitsee mut ns. "normaali-ihmisten" silmissä lopullisesti sinne hullujen kissanaisten joukkoon (ihan kun tuo kolmas kissa ei olisi sitä jo tehnyt) eli JUOKSUPYÖRÄ!
Pyörä tehdään amiksessa oppilastyönä, joten sen saaminen voi kestää, mutta silti! Sitten alkaa Hanibalilla kuntokuuri, meidän kulinaristi kun tuppaa helposti lihoamaan. Täälläkin on ainakin yhdellä kissanpalvelijalla jo käytössä juoksupyörä ja meidän kisujen kasvattajalla on useampi kipale. Maailmalla tuntuu olevan suurta huutoa nimenomaan bengaleiden keskuudessa.
Saapi kertoilla lyhyesti tai laveammin ja tietysti kuvien kanssa. Mä laitan kuvia jahka pääsen kotikoneelle

Hannibal BEN n 24
Attila BEN n 24 33
Lara BEN n 24
Bertta BEN n 24
FIN*Alcarinqua - bengalit http://www.freewebs.com/kapatrik/

Re: Bengaleiden sisä-ja ulkoliikuntaratkaisut
Meillä ulkoillaan lähinnä ulkotarhassa, mutta joskus myös valjastellaan.
Tarhaan kissat pääsevät ikkunasta ja siellä ne lekoittelevatkin lähes joka päivä kesäisin,saas nähdä miten talvella käy.
Satyr on kova poika valjastelemaan,ainoa vaan on että emäntä on käynyt vähän turhan laiskaksi ulkotarhan valmistuttua
Jaden kanssa on nyt ruvettu harjoittelemaan tosissaan valjastelua, kun tuo suuri ulkomaailma tuntuu pelottavan vielä neitiä hieman.Tänään meni jo paremmin ja oli kivaa jahdata kärpäsiä
Meidän takapihalta pääsee suoraan metsäalueelle jossa on todella rauhallista kissan kanssa olla.
Tässä muutama kuva:
Tässä viellä kuva ulkotarhasta:

Oho!
Nyt tuli kuva niin hienosta ulkotarhasta että mummi ei kehtaa lähettää kuvaa "omasta", vaikka se toimiikin erinomaisen hyvin. Neiti ja Meu vonkuvat viikonloppuisin ja lomalla jo ennen aamuruokaa sinne tarhaan ja viihtyvät siellä koko päivän. Arkiviikkoina ne eivät sinne pääse kun mummin työpaikka on eri paikkakunnalla kuin tämä tarha ja marjapensaat ja pihamaa eli kissat saavat tyytyä muihibn harrastuksiin.
No Meu ei suostu ulkoilemaan valjaissa. Oodi ulkoilee erittäin mielellään kunhan ollaan paikassa missä autoja ei ole lähimaillakaan. Ja Neiti pitää myös valjasulkoilusta. Mummi on lukenut lukemattoman määrän kirjoja kissoja vuosien varrella ulkoiluttaessaan
Kiipeilypuita on riittävästi eli kolme, keittiöön kyllä vielä yksi mahtuisi.
Meillä on myös kissojen juoksupyörä jota Meu hyödyntää eniten- ja menee siinä lujaa. Se on tehty ammattikoulussa- Teetä Kapatrik siitä riittävän iso halkaisijaltaan, metri vähintään- jos huushollissa on tilaa niin halkaisija vaikka 1,-1,2 m; riittää isollekin urokselle paremmin. Ja riittävän tukeva jalusta, sillä täyttä vauhtia pyörässä ravaava kissa heijaa heppoisella jalustalla olevaa juoksupyörää niin että se vaeltaa pitkin lattiaa

Jos haluat talon parhaalle paikalle: siirrä kissaa :-)
Re: Bengaleiden sisä-ja ulkoliikuntaratkaisut
Elä Mummi huolestu, meille tulee sellainen sirun kissojen hyväksi havaitsema malli, läpimittaa on sellasiet 1,3 metriä ja teräksestä tehdään, jarruilla ja kaikilla herkuilla Meillä kun noilla kissoilla kanssa kokoa ja vauhtia riittää, pitää olla tooosi tukeva ja suuri malli.
Hannibal BEN n 24
Attila BEN n 24 33
Lara BEN n 24
Bertta BEN n 24
FIN*Alcarinqua - bengalit http://www.freewebs.com/kapatrik/
Attila BEN n 24 33
Lara BEN n 24
Bertta BEN n 24
FIN*Alcarinqua - bengalit http://www.freewebs.com/kapatrik/
Re: Bengaleiden sisä-ja ulkoliikuntaratkaisut
Minäkin tahdon juoksupyörän näille hyperaktiivisille! Mutta kyllä sitä liikuntatarjontaa on entuudestaankin.
Mökillä meillä on ulkotarha. Kuvan ottamisen jälkeen tarhaan on asennettu vielä räystästunneli http://www.kissukka.net/index.php?optio ... &Itemid=45 ja oveen kissanluukku, josta riiviöt ramppaavat yötä päivää ulos ja sisään.
Kotona suurta suosiota nauttii parveke:
Sisällä meillä on Catmax ja itse viritelty kiipeilyseinä ynnä muuta virikettä.
Kaikki kissukat harrastavat aktiivisesti valjastelua sekä mökillä. Siri-russi ei kaupungissa ulos suostu, Sissi Piparkakku sen sijaan rakastaa ulkoilua kaupungissakin. Saga ei kaupungissa ole vielä ulos päässyt, ja Orja-laiskimuksen harras toive on, että se ei siitä innostuisikaan.
Tässä koko kööri mökillä flexin päässä:
Muuten, kyllä tässä foorumilla on äänestysvempelekin, mutta olenkohan sössinyt oikeuksien kanssa taas jotain . Se pitäisi näkyä, kun aloitat uuden aiheen, siellä tekstieditorin alapuolella...

Orja von Kissukkala
Sissi BEN n 24; Siri RUS; Saga BEN n 24 31; Sani NFO d 03 23; Nottis RUS
R.I.P. <3 Herra Makkonen
http://kissukka.net, http://www.facebook.com/kissukkala
Sissi BEN n 24; Siri RUS; Saga BEN n 24 31; Sani NFO d 03 23; Nottis RUS
R.I.P. <3 Herra Makkonen
http://kissukka.net, http://www.facebook.com/kissukkala
Re: Bengaleiden sisä-ja ulkoliikuntaratkaisut
Meillä ulkoillaan lähinnä tarhassa. Mellin pennut pääsivät ulos eilen ensimmäistä kertaa ja oli niin hauskaa, että niiden mielestä olisi pitänyt tarhassa nuohota kauemminkin.
Sisällä meillä on useampi kiipeilypuu ja ihan kivasti neliöitä muutenkin juoksennella pitkin kämppää. Minulla on moninaisia liikunta-, tanssi- ja akrobatiaharrastuksia, joihin bengalit ja myös toisinaan perheemme rauhalliset ragdollitkin ottavat osaa.

Kattiklaanin bengalit ja ragdollit
BEN n 24 32: Melliäinen
BEN n 22 32: Liekki & Timantti
BEN ns 22: Ramsa
sekä ragdolleja
BEN n 24 32: Melliäinen
BEN n 22 32: Liekki & Timantti
BEN ns 22: Ramsa
sekä ragdolleja
Re: Bengaleiden sisä-ja ulkoliikuntaratkaisut
Kuulostaa hyvältä- mummi haluaa kyllä tietää millainen "jarru"systeemi ja mitä muita herkkuja siinä juoksupyörässä on. Kuvia ja sanallisia "herkku"reseptejä otetaan kiitollisuudella vastaankapatrik wrote:.. meille tulee sellainen sirun kissojen hyväksi havaitsema malli, läpimittaa on sellasiet 1,3 metriä ja teräksestä tehdään, jarruilla ja kaikilla herkuilla
Jos haluat talon parhaalle paikalle: siirrä kissaa :-)
Re: Bengaleiden sisä-ja ulkoliikuntaratkaisut
Meillehän ne kissat ovat vasta tulossa , syntyvätkin jo runsaan viikon kuluttua!
Olen kuitenkin jo tuonne katonrajaan laskeskellut hyllynpaikkoja katwallks-sivun innoittamana. Lisäpotkua hain muunmuassa ikea hackeistaja catshousesta, joka tosin on toiminnassa tällä hetkellä lähinnä etusivu.
Selaillessani ihmisten tekemiä erilaisia ihania virityksiä internetin syvyyksistä iskin silmäni aivan ihanaan juoksupyörään. TAHTOO!
Vannoutuneena jyrsijäihmisenä minun on pakko saada meille juoksupyörä. Osaatteko arvata
a) mitenkähän tuo on toteutettu?
b) mistähän löytäisi jonkun toteuttamaan sellaisen meille?
Jonkinlainen tavallinen raapimapuu kai pitää laittaa parvekkeelle, jotta pystyvät katit katselemaan lintuja lasin läpi.
Lisäideoita otetaan vastaan! Kisulithan muuttavat meille (jos kaikki käy hyvin!) marraskuun lopussa, joten aikaa on toteuttaa vielä vaikka mitä! Rajoituksena toimii vuokralla oleva kerrostalo-asuntomme, jota ei kuulemma saa muuttaa kissalandiaksi

Hamlet BEN n 24 & Ofelia ABY a & Othello SOM n
Re: Bengaleiden sisä-ja ulkoliikuntaratkaisut
Näin meneillään olevien olympialaisten kunniaksi esittelen tässä erään meidän perheen bengaleidemme sisäliikuntaratkaisun, vesiurheilun. Meillä tykkää kaikki bengalit lorkkia vedessä varsinkin saunapäivinä, kun pesuhuoneessa on muutenkin lämmintä. Seuraavalla videolla Liekin taidonnäyte hiusrenksun onginnasta.
Kattiklaanin bengalit ja ragdollit
BEN n 24 32: Melliäinen
BEN n 22 32: Liekki & Timantti
BEN ns 22: Ramsa
sekä ragdolleja
BEN n 24 32: Melliäinen
BEN n 22 32: Liekki & Timantti
BEN ns 22: Ramsa
sekä ragdolleja
-
- Viiksityynyjen valtias
- Posts: 662
- Joined: 21.07.2008 12:44
- Location: Jämsä
- Contact:
Re: Bengaleiden sisä-ja ulkoliikuntaratkaisut
Tuo Henken linkittämä juoksupyörä on aivan älyhieno! Eikä kyllä mitään tajua miten se on toteutettu. Olispa niin iso asunto että sais jonkunlaisen juoksupyörän! No, ehkä vielä joku päivä...
Nekuliinin Liekki on aika epeli!
Nekuliinin Liekki on aika epeli!
Kieppi, BEN n 24 32
Seppo, BEN n 24
Vilma, BEN n 24
Seppo, BEN n 24
Vilma, BEN n 24