Pomo

Kissojen kuulumisia ja kissojen omien webbisivujen linkkejä.

Moderators: huiskamestari, Mäykynen, kainaloinen

Post Reply
Pomo
Bengalivaavi
Posts: 3
Joined: 09.12.2013 20:03
Location: Vantaa

Pomo

Post by Pomo »

Hei.

Saanko esitellä: Pomo, viralliselta nimeltään Maya Gold Chocola Darky. Ikää herralla on puoli vuotta ja hän on ehtinyt tämän kahden kuukauden aikana mitä on perheessämme asunut, niin kietomaan meidät täysin tassunsa ympärille.

Pomolla tuntuu olevan pohjaton ruokahalu. Millekään ruualle ei nirsoilla ja jos häneltä kysyttäisiin, niin koko ajan voisi olla syömässä. Myös meidän ruokiamme. Vesi ei pelota laisinkaan, vaan suihkuunkin on mukava tulla mukaan.

Kasvit on ehtineet lentelemään lattioille "muutamaan" otteeseen, roskisdyykkaus on mukavaa puuhaa, leikkiä jaksaisi vaikka kuinka paljon (etenkin yksi vihreä, rapiseva hiiri on aivan ykkös lelu. Sitä on mukava kannella suussa ja noutaa heiteltäessä.) Tosin aikalailla kaikkea muutakin tuntuu olevan kiva pureskella/kannella ympäriinsä. Kiipeily on hauskaa (muun muassa ovien päällä, yms.) ja kaappien aukominenkaan ei ole mikään ongelma. Yhden kerran kakara onnistui läpäisemään jopa liskon terraarion päällä olevan verkon ja löytyipä sitten terraarion sisältä. Onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä ja kumpikin osapuoli säilyi vahingoittumattomana. Nyttemmin terraarion päällä on "järeät turvaesteet", jottei tapahtuma toistuisi.

Välillä on kuitenkin mukava ottaa ja käpertyä syliin hakemaan hellyyttä :* Toinen kissamme on myös pörröisyytensä ansiosta mitä mainioin tyyny! Ja kehruu ei tältä ukolta tunnu lakkaavan koskaan! Ihmeellinen 24/7 hyrisijä.

Yhdessä näyttelyssä Pomo on kerinnyt kasvattajansa kanssa käymään ja sai pentuluokassa arvostelun EX1 ja maininnan "lupaava poika."
(ohessa myös näyttelystä otettu kuva, joita kasvattaja lähetti sähköpostiini.)

Oma sydämet valloittanut rasavillimme :D

http://aijaa.com/RpsOgp

http://aijaa.com/sPkHrm

http://aijaa.com/aQUD67

http://aijaa.com/OI5TKZ

http://aijaa.com/xjubXB
Mummi
Täpläguru
Posts: 1049
Joined: 21.07.2008 14:46

Re: Pomo

Post by Mummi »

Moi Pomo !

Tervetuloa mukaan porukkaan. Vauhdista ja vaarallisista tilanteista päätellen kuulostaa siltä, että olet ihan oikea bengali etkä mikään pehmolelu :) Paitsi tietysti "pehmolelu" silloin kun rukki käy ja omien ihmisten sylissä kehrätään niin, että sen varmasti kuulevat kaikki :cloud9:
Näyttelyt on ihan mukavia, ilmeisesti saamme tavata sinua siellä jatkossakin livenä.
Muistahan pitää omat ihmiset edelleen häntäsi solmuun paketoituna niin kyllä ne ymmärtävät että bengalipoika tarvitsee kunnon sapuskaa ja riittävästi että vauhti ei pääse yhtään vähenemään
;)
Tulehan kertomaan jatkossakin kuulumisia ja kuvien kera tietty
Jos haluat talon parhaalle paikalle: siirrä kissaa :-)
Pomo
Bengalivaavi
Posts: 3
Joined: 09.12.2013 20:03
Location: Vantaa

Re: Pomo

Post by Pomo »

Moi vaan kaikille ja hyvää alkanutta vuotta 2014!

Se mitä on sanottu, että useimmat bengalit tuppaavat rakastamaan vettä, on ainakin tässä taloudessa täysin totta. Aina kylppäriin mentäessä voit olla varma, että eräs täpläturkkinen pikkupantteri kipittää perässä. Lavuaarissa tai kylpyammeessa onkin sitten kiva läträtä.

Oikea tuholainen tuo kyllä on. En tiedä miten onnistuisi noita kasveja oikein suojelemaan mokomalta riiviöltä. Eilen vasta VAIHTEEKSI lenteli ruukkukasvit lattioille, peräti KAHTEEN KERTAAN ja on se lopullisesti onnistunut tappamaankin muun muassa Aloe Veran, juorun + pari muuta viherkasvia. Ollaan välillä laitettu Pomo joksikin aikaa "häpeämään" vessaan... tosin nykyäänhän ukko osaa avata jo ovetkin. Viimeeksikin oli häpeämässä, mutta niin se vaan otti ja käveli muina miehinä olkkarissa vastaan. :moi: En kyllä mitenkään pysty olemaan kauan vihainen tuolle murulle. Mieheni aina sanookin, että lellin koko bengalin vielä piloille, :* mutta miten sitä voisi olla kiukkuinen, kun toinen katsoo isoilla silmillään, rupeaa surisemaan ja kiehnäämään jaloissa. Varmasti tietää miten "äitin" saa leppymään :irvi86: :evil: :hehehe: Ainut mikä oikeasti vähän huolestuttaa, on Pomon turhan kova kiinnostus liskoa kohtaan. Turvavaesteistä huolimatta Pomo on jo kahteen otteeseen löytynyt liskon terraarion sisältä. Onneksi asia on huomattu HETI, joten ollaan onnistuttu nappaamaan jätkä pois sieltä välittömästi. Nyt ollaankin sitten jouduttu pitämään kokoaikaisesti suljettuna sen huoneen ovea missä liskon terraario sijaitsee. Silloin kun Pomo sinne pääsee, niin se ei mitään muuta teekään, kun yrittää päästä terraarioon sisään, kiertelee ja kaartelee terraarion ympärillä ja SÄKSÄTTÄÄ. Toista kissaammehan lisko ei kiinnosta ollenkaan.

Nyt kun on lumi tullut, niin en taida viitsiä poikaa viedä ulos, koska ei ole aikaisemmin ulkona ollut, mutta aiotaan kyllä ruveta pihalla valjastelemaan. Täytyy kyllä ensin totuttaa niihin. Vielä valjaat ovat herran mielestä oikea kauhistus. Muutamaan kertaan ollaan koitettu ja puettu päälle, mutta ne eivät ole yhtään kivat, vaan yritetään repiä pois ja suunnilleen sinkoillaan superpallona ympäri seiniä. Ikkunasta on kuitenkin kiva katsella ulkomaailman menoa.

Ja vaikkei silleen mikään sylikissa olekaan... tai siis jos itse päätät ukon syliin napata, niin silloin rimpuillaan ja ei millään malteta pysyä paikoillaan, mutta silloin kun HÄN ITSE päättää haluta sylittelyhetken, niin silloinhan ei muiden mielipidettä kysytä, vaan herrahan todellakin tulee syliin. Vaikka väkisin.

Pomo on kyllä yllättävän hiljainen kissa. Toisen kissamme pitäisi olla hiljainen rotu muutenkin,
mutta hän kyllä maukuu ja huutelee ihan huvikseen, eli kaikkea muuta kuin hiljainen. Pomon sen sijaan en ole KOSKAAN kuullut maukuvan. Osaakohan edes... Ainoat äänet mitä olen herran kuullut päästävän, on jatkuva kehrääminen, säksätys liskolle, sekä välillä ruokaa halutessaan semmoinen pienen pieni äänähdys... ollaan naureskeltu sen kuulostavan ihan oravalta.

Ihana jätkä, vaikka vähän riiviö onkin. Mihinkään en vaihtaisi! <3

Nyt täytyy mennä laittamaan pojille ruokaa. Tänään on sydäntä tarjolla. Se on herkkua! :safkaa99:

Tässä vielä muutama kuva...

http://aijaa.com/0d2HLM

http://aijaa.com/yWmKxM

http://aijaa.com/oYyigb

http://aijaa.com/ShM3W8

http://aijaa.com/cBjNMM

http://aijaa.com/v9sMdC

http://aijaa.com/fC7hfS

http://aijaa.com/6kV6lr
Post Reply