Bengalipulinaa

Tulipahan mieleen aloittaa tällainen ketju, kun luon tuota "asiantuntija vastaa" -palstaa.

Onko muissa monirotuperheissä ollut ongelmia sen suhteen, että bengali yrittäisi ottaa pomon paikan?

Haltia on tähän asti kunnioittanut maatiaisiani ihan kivasti. Lumia se vähän "pelkää", ja Velho nyt on sen bestis. Metku, pian 9-vuotias naaras, on lauman kiistaton pomo, mutta vähän aikaa sitten oli pientä kriisiä ilmassa sen suhteen, että Haltia härkki Metkua aina tilaisuuden tullen. Metku on oikeastaan aina tehnyt sitä, että se ärähtää, jos "kakara" tulee liian lähelle, sen kuonolle kun ei hypitä.

Tuo asiantuntijan vastaus oli kuitenkin myös meille osuva: "Bengali on älykäs kissa, joka oppii kyllä ottamaan päällikön paikan, jos sen sille antaa. Mutta koska bengali on älykäs kissa, se oppii myös rajat, jos ne sille asettaa ja pitää niistä järjestelmällisesti kiinni".
Jouduttuaan pari kertaa jäähylle Haltia oppi, ettei Metkua härkitä! Samoin tuo piuhavikainen ADHD oppi jouluaattona muutamasta kiellosta, että paketit ja nauhat jätetään rauhaan, vaikka alussa oli kova tohina pakettien ympärillä, ja lähti sieltä alkuun paketti bengalin suussa saaliina kohti piilopaikkaakin. Mutta ei tarvinnut monesti kieltää, niin se uskoi. Ihan ennenkuulumatonta

Heh, bengali oppii myös erittäin nopeasti, että kun kieltäjä ei ole paikalla, ei ole ketään kieltämässä

Oma kokemukseni bengalista rotuna on hyvin myönteinen. Minulla on ollut vuosien varrella usean rotuisia kissoja ja ihan roduttomiakin. Kaikki olleet rakkaita ja omana itsenään ihania kissoja ja kaikissa roduissa on hienoja puolia. Bengali on kuitenkin oman kokemukseni puolesta luonteeltaan tasapainoisin. Meillä perhe muodostaa toimivan lauman, bengalit selvästi viihtyvät harmoniassa. Bengaleilla tuntuu olevan terve persoonallisuus, eli perus asiat -laumakäyttäytyminen, pentujen hoivaaminen- ovat kunnossa, elämä on silloin tosiaan helppoa ja mukavaa. Olen paljon miettinyt, miksi bengalit ovat niin ns tervepäisiä ja päätynyt ajatukseen, että syynä on rodun alkukantaisuus. Aasian leopardikissan täytyy olla tervepäinen selviytyäkseen luonnossa yksin. Häiriökäyttäytyvä aasian leopardikissa tuskin on pitkäikäinen ja ainakaan ei jatka sukua menestyksellisesti, joten viidakossa pärjäävät terveet kissat. Olen tästä asiasta keskustellut koirapuolella ihmisten kanssa, joilla on alkukantaisia rotuja, ja heillä on ollut samoja mietteitä. Kun luonne on oleellinen lajin menestymiselle, niin kehittyy se terveeksi. Eli meillä kokemus on, ettei bengali ole koskaan aloittanut riitaa, ja jos bengalia haastetaan, yrittää bengali tilanteesta pois rauhanomaisesti. Myöskään muunlaista häiriökäyttäytymistä (sohvatyynylle pissimistä tms mielenosoitusta, ruoasta kinaamista tai omimista) ei ole. Lapsiin bengalit suhtautuvat pitkämielisesti ja selvästi lapsista (kissoja kauniisti käsittlevistä lapsista) pitävät ja toiveikkaana aina leikkiin valmiina ja silityksiä haluavina lasten seuraan hakeutuvat.

Melli-bengali, jonka luonne ihmisiä kohtaan on todella rakastettava, äityi kauheaksi pirttihirmuksi ensimmäisen pentueen aikana. Se sorti Joona-kastraattipoikaa siinä määrin, että Joona ei uskaltanut enää juuri liikkua, kun Melli hyökkäsi jostain nurkan takaa päälle. Melli oli se joka haastoi, ei Joona. Ajattelin, että se loppuu, kun pennut ovat lähteneet, mutta näin ei tapahtunut minun kielloistani tai feliwayhaihduttimista huolimatta, joten Joona muutti sitten tuohon naapuriin anopin luokse. Tämän jälkeen tilanne rauhoittuikin.

Melli ja toinen maatiaisemme Nekku eivät myöskään ole järin lämpimissä väleissä, koska toinen on luonteeltaan äärimmäisen rauhallinen ja toinen taas vilkas bengali. Mitään kovin vakavaa kränää ei kuitenkaan näiden kahden välillä ole, vaikkeivat ne ylimpiä ystävyksiä olekaan. Asiaa auttanee se, että Nekku on todella iso ja pahansisuinen antaen kyllä heti takaisin, jos liiaksi yritetään iholle tulla pomottamaan. Bengalit ja ragdollit meillä sen sijaan ovat aina tulleet hyvin toimeen keskenään. Ei kyse minusta ole niinkään rodusta tai rodunomaisesta käyttäytymisestä vaan lähinnä yksilöllisistä eroista. Saman rodun sisälläkin voi olla hyvin paljon vaihtelua käyttäytymisessä ja eri tilanteisiin suhtautumisessa. Kastraattiuros Joona sattui joutumaan laumahierarkiassa vaan todella alas. Mellin lisäksi sitä kyykytti myös Barrett-ragdolluros.

Kissa ei ole laumaeläin samalla tavoin kuin koira. Eräs rotukissoja harrasteleva eläinlääkäri tuumasikin minulle joitain vuosia sitten, että hän on huomannut, että kissamäärän kasvaessa yli viiden myös kissojen väliset ristiriidat usein lisääntyvät rodusta riippumatta. Sen jouduin sitten itse kokemaan. Helpomminhan sitä tosiaan isommassa laumassa tulee esiin se johtajatyyppi ja toisaalta se lauman alin yksilö. Tällä hetkellä omassa laumassa on onneksi kiva balanssi, vaikka kissoja on kuusi.

nekuliini wrote:Ei kyse minusta ole niinkään rodusta tai rodunomaisesta käyttäytymisestä vaan lähinnä yksilöllisistä eroista. Saman rodun sisälläkin voi olla hyvin paljon vaihtelua käyttäytymisessä ja eri tilanteisiin suhtautumisessa.

Samaa mieltä. Seppo todennäköisesti kurmuuttais kissaa kuin kissaa ja Vilma olis laumassa kuin laumassa se lammasmaisin ja "hermoheikoin". Joskus muuten mietin vähän tähän liittyen sitä kun aina sanotaan että kissan paras kaveri on toinen kissa - ei muuten pidä välttämättä paikkaansa.

Yhdyn edellisiin. Kissoilla luonne-erot voivat olla suuremmat yksilöiden kuin rotujen välillä. Tästä on keskusteltu toisaalla paljonkin, kun jotkut haluvat nimenomaan "sylikissaa" tai ihmisiin kiintyvää kissaa ja kyselevät sopivaa rotua. Ei tuohon voi antaa vastaukseksi rotua... Eivät kaikki bengalit ole sylikissoja, mutta jotkut ovat. Eivät kaikki bengalit ole älykköjä, mutta jotkut ovat. Meillä älykön viittaa pitää russi... Mielestäni myöskään kissalaumassa ei ole selkää johtajaa samalla tavalla kuin koirilla. Kissoilla johtaja vaihtelee tilanteittain. Esim. pelottavia tilanteita kohdattaessa meillä toimintaa johtaa Sissi. Leikissä pomottaa taas Saga. Kun pitää murtautua johonkin, Siri koordinoi tapahtumia.

Lisäksi käytökseen vaikuttaa ajankohta. Meillähän Saga ja Siri eivät ole ylimpiä ystäviä, mutta nyt kun Saga on ruvennut kiimailemaan, kiiman aikana se palvoo Siriä! Ota tuosta nyt sitten selvää.