Hopeavärin periytyminenhän on ihan peruskauraa. Hopea on dominoiva geeni, eli jos toinen (tai molemmat, luonnollisesti) vanhempi on hopea, syntyy hopeita. Jos molemmat vanhemmat ovat ruskeita (vaikka suku olisi täynnä hopeita) ei synny hopeita. Inhibiittorigeeni on hieno sana, mutta tarkoittaa ihan pelkästään, että inhibiittorigeenin läsnäolo peittää alleen (inhiboi, sanoisi hienoista sanoista pitävä) toisen värin kissan karvassa.
Vaikka en ole kummankaan vanhemman sukutauluja nähnyt, on päivänselvää, että voit odottaa ruskeita ja hopeita pentuja. Isällä on ollut marmori ja lumipentuja (mikäli nyt oikein muistan), eli pentujen kuviot voivat olla täplikäs ja marmori. Jos emo kantaa lunta, niin sitten myös lumipentuja.
Se, miten kasvattaa hyviä hopeita, onkin sitten käsittääksen jo tosi haastavaa. Tässä on hyvä linkki aiheesta kuvilla.
http://www.exoticbengals.com/silver.htm
Eli hopeakasvattajat tuntuvat pähkäilevän eniten sitä, millä saisi rufismia vähennettyä (usein käytetty sana on tarnish) ja toisaalta se, miten kontrasti hiipuu, kuten tuossa linkissä upeakontrastinen 8 viikkoinen oli aikuisena ihan jotain muuta. Eli tosi vaativaa, mutta varmasti jännittävää ja sitten kun saa hienon hopean kasvatettua niin varmasti palkitsevaa
Suomenkielellä varmaan löytyy eurooppalais ja britti kasvattajien hopeakasvatus juttuja ja ne ovat täysin käyttökelpoisia, onhan hopeageeni lainattu lähteestä riippuen britiltä, Amerikan lyhytkarvalta tai maulta. (Itse en ole hopeasukuja tutkinut, mutta tuo nyt olisi helppo kiinnostuneen selvitää, että mistä rodusta se oma hopealinja on peräisin).
Muoks.
Nyt taisin ymmärtää, miksi susta toi inhibiittorigeeni on vaikea juttu. Muissa roduissa asia on mutkikkaampi, kun on eri värejä ja diluutioita, niin värinmääritys paljon vaikeampaa niillä väreillä, joissa toimii lisäksi tuo inhibiittorigeeni. Mutta älä anna tämän hämmentää sinua, bengaleissa on onneksi yksinkertaisempaa
