Allu ja Armi

[innokas huoltaja]

On siis meidänkin poppoon aika virallisesti esittäytyä. Elikäs siis perheeseemme on viime elokuusta asti kuuluntu 5-vuotias Allu joka ryösti koko suvun sydämet heti saapuessaan. Allu on laiskan pulskea löllöttelijä jolla juttua riittää loputtomasti (Aihe alueet tosin ovat aika yksi toikkoisia ja liittyvät lähinnä ruokaan ja ulkoiluun). Vaikka Allussa onkin halittavaa 6.4 kilon edestä ajateltiin perheeseen hankkia vielä toinenkin kisuli (kuten on jo niin usein täällä palstalla todettu bengalismi, ei yhtä ilman kahta.... ). Olisipa Allullakin sitten joku jolle kertoa loputtomia tarinoitaan.

Eilen perheeseemme saapui (useita tuskaisia kuukausia odotettu) perheenlisäys, kun hopeatäplikäs tyttö Arkansas eli Armi saapui Polarheimseiltä. JA voi miten pieni ja suloinen rääpäle tyttö onkaan .
Pariskunnan tapaaminen ei kuitenkaan sujunut lainkaan niin kuin oltiin oletettu eikä käytöksessä ole tähän päivään asti tapahtunut muutosta. Allu tuijottaa uutta tyttöystäväänsä kuin kamalinta hirviötä ja heti kun Armi vähänkin urahtaa ja se tapahtuu aina kun Allu tulee metrin päähän) iso ukon köriläs juoksee karkuun minkä pääsee. MITÄ IHMETTÄ?!? Eikös isomman ja vanhemman pitänyt koulutta tätä pikku kaveria?!? Me kun odotettiin kunnon huutoa ja kähinää. JA nyt tietysti ollaan ihan huolissaan että mikä hätänä, kun kissat ei tappele eikä edes halua haistella toisiaan? Onhan tietysti kulunut vasta yksi päivä joten eihän tässä ajassa vielä mitään tiedä...rauhoittakaa te viisaat ja kokeneet minua kokematonta hätähousua ja kertokaa että tämmöinen käytös on ihan normaalia ja kyllä ne vielä tutustuu. Hyviä vinkkejä tietty myös otetaan vastaan.

Mutta siis tämmöinen poppoo täältä Tampereelta löytyy.




Allu





Armi

[moijeliini]

Ihania kissoja, ja onneksi olkoon perheenlisäyksestä!!

Meillä tilanne oli aika samanlainen, kun 3-vuotiaan Moya-tyttökissamme seuraksi saapui Elmeri-pentu. Iso kissa pelkäsi ja suorastaan näytti vihaavan pientä kissaa, ja pikkunen taas ei ollut moksiskaan, tepsutteli vaan menemään ja yritti tehdä tuttavuutta. Tilanne pysyi tällaisena aika kauan, eli tosiaan päivän-parin kokemusten jälkeen ei kannata vielä huolestua.

Tuntuu, että monilla muilla pennun tulemisen järkytys vanhemmassa kissassa on kestänyt pari päivää ja sitten ollaan parhaita kavereita. Meillä taas ei ole näin, eli kovasti on kissojen luonteesta kiinni! Meille sattui alistuva ja herkkäluonteinen tyttökissa ja poikapentu, joka taas ihan täysi jyrä. Hirmu ystävällinen ja sosiaalinen jyrä, mutta jyrä kumminkin eli tekee juuri mitä itse haluaa.

Tuo alun vihamielisyys suli sietämiseksi parissa kuukaudessa, ja nyt vajaan vuoden jälkeen kissat tulevat toimeen ihan hyvin. Välillä oikein kaveerataan ja leikitään, välillä Moyalla menee hermo Elmerin touhotukseen ja sitten rääytään ja tapellaan. Moya on nyt vasta palailemassa takaisin omiin tapoihinsa e.E. (ennen Elmeriä), eli tunkee päivittäin syliin kehräämään ja ylipäätään maukuu kunnolla! Moya oli tosi äänekäs aiemmin, mutta alistui äänenkäytössäkin Elmerille

Yhteiselo toimii kumminkin hyvin, kun arkirutiinit pidetään tarkkoina ja molempia kissoja hellitellään tasapuolisesti, Moyaa vähän ylempalttisestikin. Meillä kissat pitää edelleen ruokkia eri huoneissa, koska pentu (tai onhan se kohta 1-v) puskee muuten syömään Moyan ruuat ja Moya aina alistuu. Ja kaksi hiekkistä pitää olla ehdottomasti.

Mutta todennäköisesti yhteiselo alkaa teillä sujumaan hienosti! Vinkkejä siitä, miten kissoja voi totuttaa toisiinsa ovat keskustelupalstat pullollaan

[innokas huoltaja]

Joo ohjeita totuttamiseen olen kyllä löytänyt, mutta kaikki tuntuu olevan siitä kuinka tappelevat kissa saadaan totutettua, ja sitähän nämä ei tosiaan tee.
No kiinnostus on taas jo tänäänkin kasvanut. Armi oli yön aikana kerännyt kaiken rohkeutensa ja energiansa ja aamulla ensimmäiseksi se ravasi, hullunlaila mekastaen ympäri asuntoa(Armin oli kuulemma pentueen hiljaisin jäsen, hah) ja Allu katteli ihmeissään että mikä hullu tuossa oikein menee
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan ja harjoittelemaan kärsivällisyttä, joka on ah niin tärkeä taito monessa asiassa...

[July]

Onnittelut! Armi onkin meidän Ramseksen siskopuoli - Puma on molempien isukki! Väittävät isän ominaisuuksien vaikuttavan kovasti paljon jälkikasvun luonteen kehitykseen ja ainakin Ramses on ihan loistopakkaus! (Ei siinä, Polarheimsiltä maaliskuulla meille kotiutunut Zeus puolestaan on Buddyn poika ja siinäkin täytyy antaa kyllä pointsit isukin valinnalle - aivan mainio tapaus tämä pienempi painoskin!)

Kivaa, että Allu sai seuraa, kyllä bengalileikit bengalin kanssa selkeästi ovat ihan eri tavalla antoisia, kuin ihmisten kanssa peuhaaminen. Vaikkakin sellaisellekin on välillä tilaus, molemmat kun tykkäävät myös meidän palvelijoiden kanssa leikkimisestä. Lisäksi toisen bengalin läheisyys miellyttää molempia - yhdessä usein nukutaan, putsaillaan, syödään ja katsellaan tirppoja ikkunasta (Ramseksen satunnaisia "mene pois, haluan olla rauhassa" -reaktioita lukuunottamatta. Ilmenee silloin, kun Zeus on väsyhullu ja esim. metsästää terävillä pentuhampaillaan isoveljen häntää).

Me ollaan oltu todella tyytyväisiä ratkaisuumme ottaa Ramsekselle kaveri. Alkun tutustumisen suhteen kannattaa olla kärsivällinen. Vaikka se meillä sujui melko kivuttomasti, kesti aikansa että a) Ramses hoksasi pienemmän olevan oikeasti pienempi ja oppi säätelemään voimankäyttöään b) oppi rauhoittumaan, vaikka toinen kiitää täysillä ympäriinsä. Alkuun Ramses ei oikein malttanut nukkua, kun toinen hääräsi. Jonkin sorttista esikoisen mustasukkaisuutta on edelleen havaittavissa esim. silloin, kun Zeus kiipeää syliin paijattavaksi (Ramses ei ole koskaan ollut sylikissa), Ramses on lisännyt huomattavasti äänenkäyttöään Zeuksen saapumisen jälkeen. Jotta molemmat ovat tyytyväisiä, koitamme antaa Ramsekselle paljon kehuja sekä omaa aikaa esim. ulkoillen ilman pikkuveljeä. Myös yhteiset herkkuhetket, joissa molemmat saavat yhtäaikaisesti palvelijalta jotain hyvyyksiä, ovat omiaan luomaan kivoja mielikuvia yhteiselosta. Meillä kissat ovat alusta asti syöneet vierekkäin (molemmilla on kylläkin oma lautanen, et ei tarvi töniä toista ja saa syödä omaa tahtia) ja käyvät usein laatikollakin yhdessä.

Alkuun Ramses stressasi sitä, että Zeus toi mukanaan vieraasta bakteerikannasta jonkin pöpön (mikä on aika yleistä) ja molempien vatsa oli tutustumisvaiheessa jonkin aikaa enemmän tai vähemmän sekaisin. Ramseksella vatsa ei ollut aiemmin juurikaan reistannut. Molempien pakki rauhoittui kuitenkin kotikonstein ja sittemmin vatsat ovat toimineet jotakuinkin niin kuin pitääkin.

Hauskoja hetkiä ja onnea!

[innokas huoltaja]

jaha jaha meilläkin etenee homma rauhalliseen tahtiin mutta etenee kuitenkin (kait.. )
Sama hiekkalaatikko kelpaa molemmille ja toisen ruokakuppikin tuntuu olevan aina se kiinnostavin. Mikä tosin ei ole kovin hyvä juttu, koska Armi on tottunut syömään vain naudanlihaa ja Allun super herkkua taas on (edellisen omistajan peruilta) töllki Latz joten pikku kaverin maha ei oikein kestä Allun mömmöjä. Toisekseen pikkuisen raksut taas ovat vähän turhan kaloripitoisia meidän möhköfantille. Mutta ainakin toistaiseksi erihuone ruokinta on toiminut.

Allulla tuntuisi olevan kova kiinnostus pieneen, mutta haistelusta tulee vastaukseksi vieläkin pelkkää murinaa ja sylkemistä.Josta Allu ei kyllä pahemmin välitä, mutta luovuttaa kyllä hetken kuluttua ja mennee pois, mutta Armi vaan seuraa perässä ja urisee.

Uusi juttu on myös, että nyt Allu on alkanut metsästään Armia josta kyllä lähtee melkoinen mekkala (siis kun armi huutaa) mutta kun ollaan sitä seurattu niin ei Allu sitä pure eikä kynsi se vaan ottaa sen syliin ja päästää irti ja ottaa syliin ja päästää irti. Eikä se tosiaan näytä Armiakaan draumatisoivan kun se saman tien kohta on taas allun perään kattelemassa ja uhittelemassa.

JA samaan sänkyynkin jo sovitaan nukkumaan koko konkkaronkka eli minä mies ja molemmat kissat, joten kai sekin ihan hyvä on....

Toivon vaan että joku päivä töistä tullessa löydän kotoa nukkumasta kaksi möhköä yhdeksi palloksi muuntautuneena, sillä se näky on se jota kaikein innokkaimmin odotan. Täytyy vain odottaa ja toivoa parasta.



viikon yhteiselon jälkeen saatiin kaverit jo samaan kuvaankin. Tosin ei vielä tämän lähemmäksi.


Siitä muutama päivä niin jo vähän haisteltiin


mutta tähän ne yritykset yleensä aina loppuu. Armi antaa avaralla päin pläsiä ja se on siinä.


Kaikesta huolimatta on toisen touhuja seurattava kokoajan

Allu on tullu meille aikuisena ja on silti mahdoton koheltaja. Niin täytyy myöntää, että ei ikupäivänä olisi käynyt mielessäkään että pentu on vielä satatriljoonaa kertaa pahempi tuholainen Varsinainen duraselpupu (tosin paristot jaksaa vaan jonkun 30min jonka jälkeen niitä pitää ladata ainakin parituntia).

Mutta pakko sanoa että vaikka hermoja välillä koetellaankin hetkeäkään en vaihtais pois. Ja totta se vaan on että kahdessa on kyllä huomattavasti enemmän hauskuutusta kuin yhdessä.