Yleistä

Ulkomuoto
Bengali on kesykissa, joka muistuttaa pientä metsässä viihtyvää Felis Bengalensista tai leopardikissaa. Kissa, jolla on "villi" ulkomuoto ja kotikissan rakastava ja luottavainen luonne. Valpas olemus. Bengali on notkea ja erittäin lihaksikas.


Koko
Keskikokoinen tai suuri.

Pää

Muoto
Leveä, kiilamainen, pyöristyneet muodot. Leveyttään pidempi. Uroksille sallitaan kollinposket.

Koko
Pienehkö suhteessa vartaloon, mutta ei liioitellusti.

Profiili
Pehmeästi pyöristynyt otsasta nenänvarteen. Profiilissa aivan pieni painauma.

Nenä
Suuri ja leveä, hieman ylisuuri nenänpää. Nenänvarsi ylettyy silmien yläpuolelle.

Posket
Korkeat, korostuneet poskipäät.

Kuono
Täyteläinen ja leveä, suuret ja hyvin kehittyneet viiksityynyt.

Korvat

Muoto
Keskikokoiset tai pienet. Periaatteessa matalat korvat, leveät tyvestä ja pyöristyneet kärjet. Korvissa voi olla hieman karvaa, mutta ei mielellään korvatupsuja. Peukalonpainaumat.

Sijainti
Etäällä toisistaan, edestä katsottuna jatkavat kasvojen linjaa, sivusta katsottuna eteenpäin kaareutuvat.

Silmät

Muoto
Soikeat, voivat olla hieman mantelinmuotoiset. Suuret, mutta eivät ulkonevat.

Sijainti
Etäällä toisistaan, hieman vinoasentoiset korviin nähden.

Niska

Paksu ja lihaksikas, pitkä ja sopusuhtainen vartaloon.

Vartalo

Rakenne
Pitkä ja vankkarakenteinen, suuri verrattuna pään kokoon, ei itämainen eikä solakka. Vankka luusto, ei koskaan hento. Erittäin lihaksikas, erityisesti urokset. Tämä on yksi rodun erikoispiirteistä. Takapää on hieman hartioita korkeammalla.

Jalat

Keskipitkät, takajalat etujalkoja hieman korkeammat. Erittäin lihaksikkaat, ei koskaan hennot.

Tassut
Suuret ja pyöreät.

Häntä

Paksu, kapeneva, pyöristynyt kärki. Keskivahva ja keskipitkä.

Turkki

Rakenne
Lyhyt tai keskipitkä. Pennuilla sallitaan hieman pidempi turkki. Laatu on paksu, epätavallisen pehmeä, runsas, mieluiten kiiltävä.

Väri
Esitellään edempänä.

Kunto

Erinomainen kunto ja tasapainoinen ulkomuoto ja luonne.

Huomautukset

Yleistä
Bengalien tulee olla luottavaisia, valppaita, uteliaita ja ystävällisiä kissoja.

Turkki
Hiirenvärisestä alusturkista ei tule rangaista.

Virheet

Pää

  • itämaistyyppinen

Turkki

  • burma-, tonkineesi- ja himalajabengalilla selvästi tummempi naamio verrattuna vartalon kuvioihin.
  • täplät, jotka vartalolla ovat pystysuorassa muodostaen tiikerikuvion
  • marmorivärissä rengasmaiset häränsilmäkuviot
  • pitkä tai karhea turkki

Arvostelusta hylkääminen

Vatsanalus

  • täplätön

Polkuanturat

  • kaikki eivät ole samanvärisiä keskenään
  • väri ei ole yhteneväinen turkinvärin kanssa

Häntä

  • hännänpää ei ole musta väreissä n 22/24
  • hännänpää ei ole tummanruskea väreissä 31/32/33

Luonne

  • aggressiivinen käytös

 

Pisteet

Yhteensä: 100

Pää: 20

  • muoto, nenä, kuono ja hampaat, otsa ja leuka
  • korvien sijainti ja muoto
  • kaula

Silmät: 10

  • muoto, sijainti ja väri

Vartalo: 25

  • muoto ja koko
  • jalkojen ja tassujen muoto
  • hännän muoto ja pituus

Turkki: 40

  • laatu ja väri (20)
  • kuvio ja kontrasti (20)

Kunto: 5

Hyväksytyt värit

Silmien värit

  • 22/24: vihreä, ruskea, kullanvärinen
  • 22/24 31: vihreä, kullanvärinen
  • 22/24 32: sinivihreä, vedenvärinen
  • 22/24 33: sininen

 

Yleiskuvaus turkin väristä

Marmori BEN 22, BEN 22 31/32/33

Kuvio 22: Kuvioiden, jotka perustuvat klassiseen tabbykuviogeeniin, tulee olla yksilöllisesti erilaisia, häränsilmäkuvioita mahdollisimman vähän muistuttavia. Kuvioiden tulee olla erilaisia antaen vaikutelman marmorista, mielellään vaakatasossa, kun kissa venytetään pitkäksi. Vaikutelma pystysuorista raidoista ei ole toivottu. Parhaimpina pidetään kissoja, joilla on 3 tai useampia sävyjä: pohjaväri, kuviot ja kuvioiden rajaukset. Erittäin voimakas kontrasti pohjaväriin, selkeät ja tarkkareunaiset kuviot. Vatsanalustan tulee olla täplikäs.

22 31/32/33: Vähän tai ei ollenkaan eroa vartalon kuvioiden värin ja naamiovärin välillä.Â

Täplikäs BEN 24, BEN 24 31/32/33

Kuvio: Täplien tulee olla epäsymmetrisesti sijoittuneet tai vaakasuorasssa jonossa. Rusetit muodostuvat täplien kuviosta, ja niissä on punaisempi keskus kuin yksinkertaisessa täpläkuviossa, ei välttämätöntä. Pystysuorat raidat eivät ole toivottuja. Vaakasuorat tabbykuviot hartioissa ovat toivottavia.

24: Täplien tulee erottua hyvn selkeästi turkin väristä. Selkeät ja tarkkareunaiset kuviot. Mielellään voimakas ja vahva leukajuova sekä silmänrajaukset. Vatsanalustan tulee olla täplikäs.

24 31/32/33: Vähän tai ei ollenkaan eroa vartalon kuvioiden värin ja naamiovärin välillä.


 

BEN n 22 Ruskea marmoritabby

Turkin pohjaväri
Eri sävyinen keltainen, beige, ruskehtava, kultainen ja oranssi pohjaväri. Leuan, rinnan, vatsanalustan ja jalkojen sisäpintojen pohjaväri kermanvalkoinen lonkkien ja selän vastakohtana. Kuviointi: Lähes mustat, ruskeat, ruskehtavat, suklaan- tai kanelinsävyiset.

Silmien / nenän rajaus
Silmissä, huulissa ja nenässä on musta rajaus, "silmälasit" ympäröivät silmiä.

Nenänpää
Tiilenpunainen

Polkuanturat/hännänpää
Polkuanturat ehdottomasti mustat. Hännänpää ehdottomasti musta.

BEN n 22 31 Ruskea burmanaamio marmoritabby ja BEN n 22 32 Ruskea tonkineesinaamio marmoritabby

Turkin pohjaväri
Norsunluu tai kerma

Kuviointi
Selvästi erottuva. Erilaiset soopelinruskeat ja tummansuklaan sävyt.

Silmien / nenän rajaus
Norsunluun / kermanväriset silmälasit, viiksityynyt ja leuka.

Nenänpää
Tiilenpunainen.

Polkuanturat / hännänpää
Polkuanturat tummanruskeat, aavistuksen punertavat. Hännänpää tummanruskea tai soopelinruskea.

BEN n 22 33 Ruskea himalajanaamio marmoritabby

Turkin pohjaväri
Norsunluu tai kerma

Kuviointi
Tummanruskea, vaaleanruskea, ruskehtava tai säämiskä. Kuviot kuten n 22.

Silmien / nenän rajaus
Vaaleat silmälasit, viiksityynyt ja leuka.

Nenänpää
Tiilenpunainen.

Polkuanturat / hännänpää
Polkuanturat tummanruskeat (seal). Hännänpää ehdottomasti tummanruskea.

BEN n 24 Ruskeatäplikäs

 

Turkin pohjaväri
Kuten n 22.

Kuviointi
Täplät ovat epäsäännöllisesti sijoittuneet tai vaakasuorassa. Mieluiten rusetteja kuin yksinkertaisia täpliä, ei välttämätöntä. Erittäin voimakas kontrasti ja selkeät ja tarkkarajaiset kuviot. Vaakasuorat tabbykuviot hartioissa ovat toivottavia. Pystysuorat raidat ei toivottavia. Vatsanalustan tulee olla täplikäs.

Silmien / nenän rajaus
musta rajaus silmissä, huulissa ja nenässä, silmälasit

Nenänpää
Tiilenpunainen

Polkuanturat / hännänpää
Polkuanturat mustat. Hännänpää ehdottomasti musta.

BEN n 24 31 Ruskea burmanaamio täplikäs

Turkin pohjaväri
Kuten n 22 31.

Kuviointi
Selkeä, erilaisissa soopelinruskeissa ja tummansuklaan sävyissä.

Silmien / nenän rajaus
Kuten n 22 31.

Nenänpää
Tiilenpunainen.

Polkuanturat / hännänpää
Kuten n 22 31.

BEN n 24 32 Ruskea tonkineesinaamio täplikäs

 

Turkin pohjaväri
Kuten n 22 31

Kuviointi
Kuten n 24 31

Silmien / nenän rajaus
Kuten n 22 31

Nenänpää
Tiilenpunainen

Polkuanturat / hännänpää
Kuten n 22 31

BEN n 24 33 Ruskea himalajanaamio täplikäs

Turkin pohjaväri
Kuten n 22 33

Kuviointi
Väri kuten n 22 33. Kuviot kuten n 24.

Silmien / nenän rajaus
Kuten n 22 33

Nenänpää
Tiilenpunainen

Polkuanturat / hännänpää
Kuten n 22 33